Vatsa huokaa - lähiruokaa!
Kuva: Jaana Kankaanpää19.1.201115:00
Ralli radalla
Jouluna sen tajusin. Olin päivällisillä veljeni luona ja maistoon maitoa.
”Mitäs tämä on?” Maito maistui paksulle ja raikkaalle, kitalakehen jäi mukava kalvo. Onkos tämä nyt sitä Valion uutta plusmaitoa? No ei kuule oo, se on suoraan lehmän nisästä, tilatankista naapurista, eikös oo hyvää!
Jouluyönä pohdiskelin ja tutkiskelin asioota syrämessäni.
Muistelin omaa lapsuuttani, johon kuului maitotingin haku naapurissa asuvalta mammaltani. Joka toinen päivä kello viisi haettiin kannullinen maitoa. Mamma kaatoi maidon tonkasta siivilän läpi lämpimänä kannuhun, kannu pantiin potkukelkan sarveen ja potkuteltiin kipinkapin kotio.
Aina silloon täällöön sai mukaansa uuttamaitoa, keltaasta ja paksua, siitä tehtiin juustoa ja uunijussia. Keväisin maito maistui äpärekselle, siihen tuli laitumen maku. Pierutautia ei ollu silti kellää, laktoosin tappajista ei puhuttu.
Jouluyönä sohvanpohjalla tuumiskellessani tuli tietysti mieleeni kinkku ja minun joulumieleni pelastanut ja siihen henkensä uhrannut sika.
Lapsena sianteurastuspäivä oli yhtä juhlaa. Tiesin jo aamulla kouluun mennessä, silloin kun isä heitti köysiä orren ympäriitte, että tänään saa mennä kaverille suoraan koulusta. Teurastaja tuli taloohin ja meillä ei lapsukaisten tarvinnu tätä showta nähärä. Illalla pakattiin lihaa pakkaseen ja syötihin veripalttua. Koko talo tuoksui raudalle ja lihalle.
Ruoka oli tuoresta ja hyvää – oikeaa. Tiedän, että kaikki lapset eivät ole päässeet yhtä helpolla kuin minä. Joissain taloissa lapsien tehtävänä oli vatkata sianverta, ettei se paakkuunnu. Hellurei! Siinä kun vatkaat parituntia verta, ei varmahan tuu mieleen aiva heti turhista uraata...
Uutena vuotena tein lupauksen. Mä hommaan lihani ja maitoni omasta kylästä. Minkähän hemmetin takia mä haen maitoni kaupasta, vaikka melekeen naapurissa on navetta ja toistasataa lehmää?
Joka ikinen joulu haen kinkkuni Keskisen alelaarista vaikka naapurissa on viissataa sikaa. Minkä takia mä ostan kaura- ja ohraryynit kaupasta, vaikka mulla on ittellä siiloissa satatuhatta kiloa viljaa?
Kuinka meistä maalaisasukeista on tullut tällääsiä vakuumipakkauspörpelöitä? Kaupasta haetaan joka ikinen tavara, vaikka ruuan tuottajat asuvat samassa kylässä. Ruoka matkaa satoja kilometrejä ja niihin lisätään ainehet, jotta ne säilyy tuon matkan.
Järjetööntä ja ymmärrettävää kaupunkilaasille, mutta että me maalaasekki...
Helsingin keskustaan on avattu liike – Maalaastori. Keskustan lasipalatsiin tuorahan ruokaa suoraan tuottajilta. Hinnat ovat luonnollisesti suolaaset ja niin pitää ollakin.
Me maalaaset saisimme tuoretta ja hyvää lähiruokaa varmasti markettihinnoilla. Maidontuottaja olisi tytyväänen, jos maidosta joku maksaisi euron litralta. Ajatelkaas, kahdensadan hengen kylä vois tuottaa viljelijälle noin sata euroa päivässä ylimääräistä, jos kaikki hakis maitonsa sieltä. Samoin kävisi lihassa.
Puoliska sikaa pakkaseen lokakuulla. Miksi kylissä ei ole pienleipomoita?
Suomi on ainut Euroopan maa, jossa ostetaan leivät valtavien massalaitosten valikoimasta.
Jokapäiväinen leivänhakureissu leipomosta, kakaroiden maidonhakureissu ja kylillä kuppaaminen teurastajan tullessa. Siinä olisi sitä luonnollista sosiaalista toimintaa jota maalaiskylihin kaivataan!
Ok. Mä tiedän. Rakas EU on antanu rajansa kaikelle. Mutta ei se satelliitti navettahan näe. Tartteeko meirän kertoa kaikkea? Ei ne italialaisetkaan kaikkea kerro.
Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja
Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -yhtyeen kitaristi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
