”Piparien teko on jostain syystä yleensä viime hetken väsäys myöhään yöllä”, naurahtavat Pipsa ja Kristiina Hurmerinta.
Hyvän joulun resepti
Joulu ei vaan tule meille, vaan me teemme joulun, sanovat Kristiina ja Pipsa Hurmerinta. ”Ja se on ihanaa!”
Joulu on meille mieluinen juhla. Me haluamme nähdä vaivaa sen eteen. On hienoa laittaa joulua”, huokaavat äiti ja tytär Kristiina ja Pipsa Hurmerinta kuin yhdestä suusta.
Yli kolmekymppinen Pipsa on viettänyt kaikki joulunsa äidin kanssa kahta lukuunottamatta. Joulun tuntu tuleekin heille siitä, että kaikki tehdään tutun kaavan mukaan.
”Tulen yleensä vasta aatonaattona kotiin Konnevedelle, joten äiti on tehnyt osan asioista jo valmiiksi. Yhdessä valmistamme laatikot, kinkun, rosollin, maksapateen”, Pipsa luettelee.
Siivous on myös kuulunut jouluvalmisteluihin, mutta ”se me on opittu ulkoistamaan”, Kristiina iloitsee. Toisin sanoen talossa käy siivooja.
Mummola pysyy ja paranee
Kristiina Hurmerinta ja hänen miehensä Juhani Hjelt asuvat Kristiinan lapsuudenkodissa Konneveden keskustassa. Talossa toimi aikoinaan kauppa, jota Kristiinan vanhemmat pitivät. Kristiina ja Juhani remontoivat rakennuksen kymmenen vuotta sitten kodikseen.
Pipsa puolestaan on viettänyt lapsuutensa Vaasassa, missä Kristiina toimi tuolloin teatteriohjaajana, mutta Konneveden talo on hänelle vanha tuttu mummola, johon on mieluisaa palata aikuisenakin.
”Nykyisin monet ovat ’ei mistään kotoisin’. On tosi kiva, että on joku paikka, joka on aina ollut elämässäni. Tätä Konneveden raittia olen suhannut 34 vuotta. Mierontielle mennään edelleenkin, nyt vain kahvia ja munkkia ostamaan, kun lapsena haettiin karkkia”, Pipsa iloitsee.
Mierontie on konnevetinen hotelli-ravintola, joka sijaitsee samalla Kauppatiellä kuin Hurmerintojen talo.
Pipsalle joulunalusaika on ollut kiireinen, sillä Top Chef -ohjelman juontajahommien lisäksi hän pyörittää omaa pitopalveluyritystään. Onneksi työt taukoavat joulunpyhiksi ja helsinkiläisneito pääsee maaseudun rauhaan.
Stressistä eroon
Kristiina Hurmerinta on toista vuotta taiteilijaeläkkeellä. Elämän täyttävät puutarhanhoito sekä kirjoittaminen niin Kantriin kuin paikallis- ja teatterilehtiin. Aika on nyt paremmin hallittavissa kuin palkkatyön päivinä.
Pipsa muistaa hyvin, miten joulusta tuli aikoinaan stressi. ”Aivan hirveä stressi tulikin silloin, kun äidillä oli raskas työ teatterissa. Nyt on opittu, että ei mene fiilikset, vaikka joku juttu puuttuukin.”
”Niin te ootte oppineet”, Kristiina oikaisee.
Joulunviettoon äidin luo saapuu joka toinen joulu Pipsan lisäksi myös isosisko Anna 9-vuotiaan Rasmus-poikansa kanssa.
Kristiina nauttii, kun saa rauhassa valmistaa juhlaa perheelleen.
”Jos kerran vuodessa teen juhlan, kaikki vaiva on ookoo. On meditatiivista ja rauhoittavaa leipoa pikkuleipiä ja koristella kotia.”
Pipsa huomauttaa, että jos on pieniä lapsia ja käy töissä, niin silloin ei vain ehdi. Ja sekin on ookoo.
Herkkuja joululahjoiksi
Hurmerinnan keittiön pöydällä seisoo mysliä täynnä oleva lasipurkki ja kaksi silkkinauhoin solmittua rasiaa, joissa on näkkileipää.
Kristiina paahtaa ja sekoittaa myslin aina itse. Joulun alla hän panee sitä lasipurkkiin ja antaa lahjaksi ystävälleen. Tämä palauttaa ennen joulua tyhjän purkin jälleen täytettäväksi.
Sama koskee näkkileipää. Kristiina leipoo joululahjaksi näkkäriä, jota hän lähettää kauempana asuville ystävilleen. Yksi ystäväpari tuo laatikon aina hyvissä ajoin ennen joulua takaisin – jos kukko vaikka munisi siihen.
”Ekologisia lahjoja, eikö vaan!”
Sisaruksilleen Kristiina leipoo joululahjaksi ruisleipiä. Hänellä on leipiä varten oma juuri ja puinen taikinakorvo. Keittiön leivinuuniin mahtuu kerralla paistumaan neljä leipää, ja yleensä Kristiina paistaa pari uunillista.
”Tykkään hirveästi leivän tekemisestä, mutta nykyisin leivon harvoin, sillä Juhani on keliaakikko. Kun leivon jouluksi, sillä on tarkoitus, kun on muitakin nauttimassa”, Kristiina miettii.
Pipsa luonnehtii leiväntekoa mystiseksi riitiksi ja tunnustaa, ettei ole koskaan leiponut ruisleipää alusta loppuun.
”Ja aina me leivotaan pakkopullat, siis lussepullat ja tortut jouluksi”, Kristiina lisää, mihin Pipsa lausuu: ”Mä rakastan joulutorttuja!”
Mutta tässä sentään oikaistaan: torttutaikina ostetaan valmiina eikä ruveta kääntämään ja kaulimaan kotona.
Suloisia suupaloja
Hurmerintojen joulu ei tule ilman itse tehtyjä pikkuleipiä. Niitä pitää olla useaa sorttia.
Tämänkin joulun alla valmistuu florentiineja, hasselleipiä, lusikkaleipiä, siirappipipareita, tryffeleitä ja marmeladeja.
Kakkutuotantoa on karsittu. ”Kaikki kakut ollaan lopetettu!” Kristiina julistaa, mutta totuus on vähän muunneltu: rouva laittaa taatelikakkutaikinan madeleinevuokaan, jolloin tuloksena on pieniä taatelikakkusia.
Marsipaaniukkeleistakin on luovuttu ja karkkien valmistusta vähennetty. 1970–80-luvuilla Kristiina teki kaikki makeiset itse.
”Tosin nyt olen huomannut, että karkeissa on paljon lisäaineita. Itse tehdyt ovat selkeästi parempia. Taidan palata karkkimaailmaan.”
Kuusi kuin morsian
Hurmerinnan keittiö-olohuone on kodikas ja täynnä muistoja, taidetta ja kauniita esineitä. Jouluksi se koristautuu entisestään.
Ennen joulua Kristiina hakee varastosta ison korin, joka on pullollaan silkkipaperiin käärittyjä joulutarvikkeita. Sen rinnalle on tullut laatikko ja toinen laatikko ja paperikassi... ”En voi tajuta, mistä sitä kamaa tulee!”
Joulukuusi koristellaan kuin morsian: lainattua, uutta, vanhaa.
Niin kuin ne tyttöjen lastentarhassa tekemät jogurttipurkkikellot. Ei niitä enää voi heittää pois, kun tähän asti on säästänyt.
Tai keinuvat tontut. Ihan räjähtäneet, mutta joka joulu ne ripustetaan kuusenoksalle kiikkumaan. Ja Pipsan isän vuonna -54 tekemä kreppipaperitonttu – sekin roikkuu aina paikallaan.
Pyhinä levätään
Jouluaattona perhe kuuntelee joulurauhan julistuksen ja maistelee pikkuleipiä. Sen jälkeen Kristiina ja Juhani lähtevät ortodoksiseen jumalanpalvelukseen Rautalammille ja Pipsa jää valmistelemaan aattoateriaa.
Kristiina on etsinyt valmiiksi juhla-astiat, hopeat ja tärkätyt liinat, jotka katetaan keittiön isolle ruokapöydälle.
Kun pariskunta palaa kirkosta, koko perhe istuu yhdessä joulun juhla-aterialle. Syödään ja jutellaan monta tuntia, ei ole kiire minnekään.
Joulupukki tuo lahjoiksi yleensä kirjoja, joten seuraava päivä on pyhitetty lukemiselle. Ruokaa on valmiina niin paljon, ettei kenenkään tarvitse suuremmin vaivautua kokkaamaan.
Vaiva on nähty etukäteen, nyt voi vain nauttia. On juhlan aika.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
