Intohimot hellalla
Kolumni
Kristiina hurmerinta
Muu olikin sitten jo tuonpuoleista. Mistään ei ollut olemassakaan määriä. Vain hyppysiä, tuntumia ja kourallisia.
Kristiina Hurme-
rinta on konneveteläinen teatterintekijä
uokaisin syvään kunnioituksesta, kun puolalainen mamma Sokolowska pyöritteli kahdella kädellä kolmea taikinaa. Kaulin kolisi. Juomalasimuotit tanssivat hänen käsissään. Ja simsalabim! Käden alta liukui taikinapyörylöitä kuin siimaa. Tempo oli mahtava.
”Pitää ajatella sormenpäillä”, hän viisasi minua kun tuskittelin perunaisen taikinani kanssa.
Ystäväni tulkkasi hymyssä suin.
”Itsepähän halusit”, hän näytti ajattelevan.
Maalaiskeittiön lattialankut narisivat, kun kipaisin hakemassa muistiinpanovälineeni.
”Siis perunoita”, aloin kirjoittaa.
”Jauhoisia, niiden tulee olla jauhoisia”, selosti mamma.
Harvemmin sitä saa käsiinsä maalaismunia suoraan kanalasta, joten minulla heitti aidosti kummastuksen puolelle. Anteeksi kaupunkilaistunut maalaisuuteni.
”Tiedäthän”, hän sanoi ja nyökkäsi topakasti.
Oli pakko nyökätä, jos tahtoi, että juttu jatkuu. Taikinallisen Unio Mystican synty oli siis puhdasta keittiöalkemiaa.
Nyt oli paras unohtaa muistiin merkitseminen ja keskittyä ainutlaatuiseen oppituntiin.
Valmistin tarkan ohjauksen alla kopytkia eli kavion muotoisia perunamykyjä. Lähin sukulainen niille taitaa olla italialaisten perunagnocchit. Ja keitetäänhän Pohjanmaalla yhä edelleen klimppisoppaa. Jos eivät ole ihan sama asia niin vierestä viilaa.
Topakka mamma piti ohjat käsissään ja lasketteli taikinakaarteissa tottuneesti täysillä.
”Jauhoinen peruna tarvitsee sidonta-aineeksi kananmunaa”, hän selosti ja ojensi kakkaisen kananmunan käteeni.
Kulmakarvani kohahtivat ylös. Tästäkö vaan pitäisi pulauttaa muna perunoiden päälle.
”Tietysti se pitää ensin pestä”, hän neuvoi.
Tulkkia alkoi jo naurattaa.
Intohimo, hurtti huumori ja aimo kimpale voita varmuuden vuoksi, siinä mamma Sokolowskan salaiset aseet.
Siinä sitten puserrettiin perunoita siivilän läpi ja käänneltiin jauhoja joukkoon.
”Varovasti”, hän jarrutteli, kun hujautin kahvikupilla jauhoja taikinaan.
”Mitä vähemmän jauhoja, sen parempi lopputulos, kas siinä salaisuus.”
Sitten pyöriteltiinkin jo tankoja, eikä minkä tahansa näköiset suikulat kelvanneetkaan mammalle.
”Ne on ka-vi-oi-ta ei mitään pötkylöitä”, hän ojensi ja naputti kaulimella pöydän laitaan.
Kuin sinetiksi hän painoi kevyellä sormella pikku kuopan jokaiseen kopytkaan.
”Voisulaa varten”, hän sanoi ja napsautti liettä pienemmälle.
Kohta kiehuivat ensimmäiset kopytkat iloisesti kattilassa. Minua ohjatessaan oli mamma pyöräyttänyt ohuiden taikinoitten sisään milloin maalaisjuustoa milloin mustikoita. Siinä ne pötköttivät liinan alla, somat pyörylät ja puolikuut odottamassa keittovuoroaan.
”Ja loraus smetanaa”, hän lisäisi.
”Meryl Streep oli just kun Sokolowska hollywoodversiona”, huudahti tyttäreni nähtyään syksyn ruokaelokuvan Julia & Julie.
Totta. Jos Julia Child ehti kokkaamisensa lomassa harjoittamaan vakoilua liittoutuneiden hyväksi Pariisissa toisen maailman sodan aikana, ei hänen puolalaiskollegansakaan jäänyt poliitisella rintamalla kylmäksi.
Keittopuuhiensa lomassa hänellä oli tapana huvitella televisiosta tulevalla neuvostopropagandalla.
”Äläkää puhuko potaskaa”, hän huusi keittiössä pauhaavalle televisiolle ja heristeli sille tottuneesti soppakauhaansa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
