
Tuoretta talven aterioille
Ituja kannattaa käyttää rikastuttamaan ruokavaliota etenkin näin talvella, kun kasvimaalta ei saa mitään tuoretta.
TEKSTI: Riitta Mustonen KUVAT: Suvi Elo
Ituja voi käyttää niin alku-, pää- kuin jälkiruuissa tai napsia ihan sellaisenaan.
Keittiömestari Tiina Miettinen Turun kauppahallin Hyvän Ruuan Ystävistä suunnitteli Kantrille menun, jossa idut yllättävät joka vaiheessa. Ne rikastavat alkujuomaksi nautittavan smoothien, niitä ripotellaan keiton päälle, sekoitetaan salaattiin ja paistetaan riisin kanssa lisukkeeksi.
Ituja ilmaantuu vielä viimeisessäkin vaiheessa, kun hedelmäsalaatti saa höysteekseen hennot sinimailasen idut.
Tässä ruuassa on itua!
Salaatti limemarinoidusta lohesta
• 200 g lohikuutioita
• suolaa, pippuria
Marinointiliemi:
• 1 limen mehu
• ½ dl rypsiöljyä
• 1 tl sokeria
Lisäksi salaattiin:
• ½ hunajameloni, kuorittuna ja kuutioituna
• ½ nippua kevätsipulia tai ruohosipulia
• 2 dl mungpavun ituja
• 200 g kirsikkatomaatteja, puolitettuina
Suolaa ja pippuroi lohi, raasta limehedelmän kuori kalan joukkoon, anna suolaantua muutama tunti.
Tee marinointiliemi. Lisää se suolaantuneelle lohelle ja lisää halutessasi makeutta, suolaa tai pippuria.
Kokoa salaatti laakeaan lasiin tai jälkiruokamaljaan, tarjoa paahtoleivän kera
Kurkku-avocado-itusmoothie
• 200 g turkkilaista jogurttia
• 1 kuorittu kurkku
• 1 dl sinimailasen ituja
• 1 avocado
• 1 limehedelmä
• 1 rkl sokeria
• mustapippuria myllystä
• suolaa
Kuori kurkku ja pilko tehosekoittajaan. Aja jogurtin kanssa hienoksi. Poista avocadon kivi ja lisää avocado joukkoon.
Pese limehedelmä ja raasta sen kuori ja purista mehu tehosekoittajaan. Mausta suolalla ja sokerilla.
Sekoita tasaiseksi, paksuksi juomaksi.
Palsternakkakeitto ripotusten kera
• 400 g palsternakkaa
• 100 g perunaa
• 2 sipulia
• voita
• 4 dl mietoa kanalientä
• 1 dl kermaa
• suolaa, mustapippuria
Ripotukset:
• 100 g kylmäsavupororouhetta
• saaristolaisleipärouhetta
(hienonna ja kuivaa saaristolaisleipärouhetta uunissa 120 asteessa noin 20 minuuttia)
• kuivattuja karpaloita
• sinimailasen ituja
• mungpavun ituja
Kuori palsternakka ja sipuli ja pilko pienemmäksi. Kuullota sipulit voissa ja lisää palsternakat, anna niidenkin kuullottua. Lisää joukkoon liemi ja mausteet, hauduta kypsäksi.
Soseuta keitto tehosekoittajalla samettimaiseksi, tarkista maku. Lisää kerma löysähkönä vaahtona.
Jos haluat kevyemmän ja kuohkean keiton, voit kerman sijaan kuumentaa rasvatonta maitoa, vaahdottaa sen ja lisätä keittoon.
Laita ripotukset esille pieniin kulhoihin ja tarjoa keiton lisäkkeinä
Lempeä kananpoikacurry ja mungpavunitu-porkkanasalaatti
• 400 g Huttulan kukon kananpojan sisäfileetä (tai broilerinfileetä)
• 3 rkl mietoa currytahnaa
(jos haluat vahvempaa,
käytä punaista currytahnaa)
• 1 tlk kookosmaitoa (4 dl)
• 2 keskikokoista perunaa
• 2 shalottisipulia hienonnettuna
• 2 rkl kalakastiketta
• 1 rkl ruoko-tai fariinisokeria
• ½ ruukkua basilikanlehtiä
• 5 kaffirlimetinlehtiä tai yhden limehedelmän raastettu kuori
ja puristettu mehu
Kuori ja suikaloi perunat. Kuori ja hienonna sipulit.
Kuumenna puolet kookosmaidosta wokkipannussa tai kattilassa ja lisää currytahna. Lisää loppu kookosmaidosta vähitellen ja sekoita.
Lisää kananpojan sisäfileet, perunasuikaleet ja sipuli sekä kalakastike ja sokeri. Hauduta 10–15 minuuttia.
Poista kaffirlimetinlehdistä ruoti ja lisää pannuun hienonnetut lehdet, kuumenna. Lisää idut ja hienonnetut basilikan lehdet.
Tarjoa paistettujen itujen kanssa. Myös jasmiiniriisi sopii lisäkkeeksi.
Paistettuja ituja thai-tyyliin
• 150 g silputtua pekonia
• 1 hienonnettu sipuli
• 1 punainen paprika
• 1–2 rkl öljyä
• 1 tl raastettua inkivääriä
• 4 hienonnettua
valkosipulinkynttä
• 1 dl vettä
• 1 rkl kalakastiketta
• 2 rkl osterikastiketta
• ½ kg itu-linssisalaattia
• 1 dl vettä
• 1 dl suola- tai cashewpähkinöitä
• koristeeksi tuoretta korianteria
Paista pekonisilppu rapeaksi omassa rasvassaan. Ota pekoni pois pannulta. Laita pekonin rasvaan paistumaan raastettu inkivääri ja hienonnetut valkosipulinkynnet. Lisää kasvikset ja paista hetki.
Lisää vettä pannulle ja mausta kala- ja osterikastikkeella. Lisää pekoni ja pähkinät.
Koristele pähkinöillä ja korianterinlehdillä.
Hedelmäsalaattia ja sabayon-kastiketta
Tuoreita hedelmiä tai pakastemarjoja makusi mukaan, kuten:
• ananasta
• pitahayaa
• passionhedelmää
• granaattiomenansiemeniä
(tai punaisia pakastemarjoja)
• sinimailasen ituja
Kuori ananas ja viipaloi se, poista puumainen keskusta, kuutioi.
Kuori pitahaya ja kuutioi hedelmäliha.
Halkaise passionhedelmä ja ota sisus talteen lusikalla esimerkiksi juomalasiin odottamaan.
Halkaise granaattiomena neljään lohkoon ja kopauta veitsellä siemenet ulos tai auta lusikalla.
Kokoa jälkiruokamaljaan tai lasiin hedelmäkuutiot ja idut keoksi ja granaattiomenan siemenet ja kaada passionhedelmän sisus päälle.
Sabayon-kastike
• 1,5 dl valko- tai jälkiruokaviiniä
(klassikkoon käytetään marsalaa
tai vino santoa)
• 1,5 dl sokeria
• 1,5 dl keltuaisia
Sekoita kaikki aineet paksupohjaisessa kasarissa. Vatkaa vispilällä koko ajan, kun lämmität hitaasti.
Jos sinulla on haudekattila, voit käyttää myös sitä.
Vatkaa kunnes kastike kiiltää ja on joustavaa ja sakeaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


