Metsäteollisuuden aallonpohja voi olla takana – ala huutaa silti uusia tuotteita
Metsäteollisuuden ongelma ei ole raaka-aineen puute, vaan heikko kysyntä.
Stora Enson toimitusjohtajan Hans Sohlström ei odota metsäteollisuuden markkinoihin isoja muutoksia tänä vuonna. Kuva: Timo HeikkalaMetsäyhtiöt ovat viime päivinä julkistaneet vaisuja tuloksia viime vuodelta. Hiljaista on ollut myös puukaupassa. Joulukuussa puuta hakattiin vähiten lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Alkuvuodesta on nähtävissä kuitenkin markkinan pientä virkoamista. Energiapuuta palaa ja metsäteollisuuden pienenevät varastot ajavat ostoihin. Tälle vuodelle ennakoidaan 63 miljoonan kuution teollisuushakkuita, mikä ei ole viime vuosien tasoon verrattuna ihan pieni määrä.
Metsänomistajien osalta puukaupan vaisuus on selittynyt pitkälti sillä, että puun hinnat ovat laskeneet selvästi. Kuitupuun kantohinnat ovat suorastaan romahtaneet. Tukki on pitänyt hintansa paremmin. Talousvaikuttaja Björn Wahlroos valitteli keskiviikkona Asiastudiossa teollisuuden metsäteollisuuden raaka-ainepulaa. Wahlroosin mukaan Suomesta saattaa puun hinnan vuoksi sulkeutua yksi iso sellutehdas jo lähivuosina. Markkinoilla mikään ei kuitenkaan viittaa raaka-ainepulaan. Kauppalehdelle vastanneen Stora Enson toimitusjohtajan Hans Sohlströmin mukaan ratkaisu ovat korkeamman jalostusarvon tuotteet, jotka eivät ole yhtä herkkiä raaka-aineiden hinnanvaihteluille.
Markkinoilla mikään ei viittaa raaka-ainepulaan
Sellu on bulkkituote ja sen kysyntä riippuu maailman tapahtumista. Energiapuun kysyntään taas vaikuttaa muun muassa kaukolämmön sähköistyminen. Kuluvan talven pakkasjakso kuitenkin opettaa, ettei siitä ole ratkaisuksi kaikkiin olosuhteisiin.
Geopoliittisesta myrskystä huolimatta maailman talouden odotetaan tänä vuonna kasvavan vakaasti. EU:n solmimat kauppasopimukset Intian ja Etelä-Amerikan maiden kanssa voivat kompensoida Yhdysvaltojen markkinoiden haasteita metsäteollisuudelle. Olennaista on, että vaisusta suhdanteesta huolimatta investoinneista ja tuotekehityksestä ei tingitä. Tulevaisuudessa metsäteollisuus voi menestyä vain uusilla innovatiivisilla tuotteilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









