Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Saako lapsesi yhä käydä koulua? Viljelijät mukana yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen listalla

    Opetus päätettiin järjestää 1.–3. luokan oppilaille, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Katso jutun listasta kaikki kriittisiksi linjatut alat.
    Opetus päätettiin järjestää 1.–3. luokan oppilaille, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla.
    Opetus päätettiin järjestää 1.–3. luokan oppilaille, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Kuva: Kari Lindholm

    Hallitus linjasi maanantaina koulujen sulkemisesta koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi. Opetus kuitenkin päätettiin järjestää 1.–3. luokan oppilaille, joiden vanhemmattyöskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla.

    Valtioneuvoston kanslia julkaisi listauksen kriittisistä aloista tiistaina. Alla on lista eriteltynä hallinnonaloittain. Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa ohjeet koulutuksen järjestäjille ohjeistuksen soveltamisesta.

    Valtioneuvosto linjaa, että vanhemmat järjestävät lapsensa oleskelun kotona, jos mahdollista.

    Valtioneuvosto ja valtiojohto

    –  Tasavallan presidentin kanslian, eduskunnan ja valtioneuvoston (ministeriöiden) työntekijät

    –  Oikeuskanslerinviraston ja oikeusasiamiehen toimiston työntekijät

    –  Hallinnonalojen valmiushenkilöt

    Valtiovarainministeriön hallinnonala

    Rahoitusjärjestelmän turvaaminen

    –  Rahoitusmarkkinatoimijoiden (pankit, sijoituspalveluyritykset, infrastruktuurit jne.) taloudellinen ja operatiivinen vakaus

    –  Yhteiskunnan kannalta olennaisten rahoitusmarkkinapalveluiden tarjonnan jatkuvuus

    –  Valtion velan- ja varainhallinnan sekä takaustoimintojen jatkuvuus

    Taloudellisten voimavarojen hankkiminen ja kohdentaminen

    –  Valtion maksuliike mukaan lukien vastikkeettomien menojen käsittely (esim. kuntien valtionavut)

    –  Palkkojen ja etuuksien maksaminen

    –  Kansalaisten jatkuvien ensisijaisten korvausten (lakisääteisten vakuutusten, lääkkeiden, elinkorkojen ja huoltoeläkkeiden) maksatus

    –  Verohallinnosta, veronkannosta ja tilityksistä vastaavat

    –  Toimitusketjujen turvallisuuden ja tavaraturvallisuuden varmistaminen; Tullin operatiiviset tehtävät

    –  Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen liittyvät valtion, kuntien ja kuntayhtyminen ICT-palveluiden tuotanto, mukaan lukien tätä tukevat kaupalliset ICT-alihankkijat

    Henkilöstövoimavarojen turvaaminen

    –  Valtion- ja kunta työmarkkinalaitosten toimintakyvyn turvaaminen

    –  Henkilöstön käyttöön liittyvän päätöksenteon turvaaminen julkisella sektorilla

    –  Kuntien tehtävät joilla turvataan kansalaisten hyvinvointi ja peruspalvelut

    –  Julkisen vallankäytön ja kansalaisten hyvinvoinnin ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta keskeiset valtion ja kuntasektorin viranomaistehtävät

    Oikeusministeriön hallinnonala

    –  Vankeinhoito ja rikosseuraamuslaitoksen laitoshenkilöstö

    –  Ahvenanmaan maakunnan välttämättömät toiminnot

    Sisäministeriön hallinnonala

    –  Pelastustoimi: palomiehet, ensihoitajat, hätäkeskuspäivystäjät

    –  Rajaturvallisuus ja meripelastus: rajavartiomiehet kuten raja- ja merivartijat, rajatarkastajat, pintapelastajat, ohjaajat, operaattorit

    –  Poliisitoimi: poliisimiehet, kuten päällystöön, alipäällystöön ja miehistöön kuuluvat.

    –  Edellä mainittujen organisaatioiden työnjohto ja johtokeskushenkilöstö sekä linjaorganisaation ja hallinnon avaintehtävät (tietohallinto, hr-tuki, viestintä, kv, jne.)

    –  Hätäkeskukset

    –  Suojelupoliisi

    –  Vastaanottokeskukset ja säilöönottoyksiköt

    Puolustusministeriön hallinnonala

    Puolustusvoimien henkilökunta ainakin seuraavien tehtävien osalta

    –  Valmius

    –  Alueellisen koskemattomuuden valvonta ja turvaaminen

    –  Virka-apu

    –  Perustaminen

    –  Koulutus

    –  Vartiointi- ja turvallisuustoiminta

    –  Lisäksi yleisesti johtamisen ja ennakoivan päätöksenteon sekä tilannekuvan ja tilanteenarvioinnin edellyttämä henkilöstön saatavuus tulee varmistaa

    –  (liittyy kaikkiin edellä mainittuihin toimialoihin tai vastaaviin)

    –  Huolto ja ylläpito, mukaan lukien alihankintana tuleva palvelusuorite

    Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala

    –  Varhaiskasvatuksen henkilöstö

    –  Opetushenkilöstö laajasti kaikilla koulutusasteilla

    –  Muistiorganisaatioiden henkilökunta osin

    –  Henkisen kriisinkestävyyden kannalta kirkon ja seurakuntien työntekijät osin

    –  Nuorisotyöntekijät

    Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

    –  Elintarvikehuollon henkilöstö, mukaan lukien alkutuotanto, elintarviketeollisuus ja -jakelu

    –  Kauppa, kaupan logistiikkakeskukset ja kuljetus, Food Service tukkukauppa ja laitoskeittiöt

    –  Vesihuollon turvaamisen tehtävät, mukaan lukien vesihuoltolaitokset, vesikemikaalituotanto ja -logistiikka

    –  Tulvariskien hallinta ja patoturvallisuuden valvonta

    Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala

    –  Liikenteen turvallisuusvirasto Traficom, mukaan lukien kuljettajantutkinnot ja ammattipätevyyksien asiakaspalvelu, Ajovarma Oy

    –  Väylävirasto

    –  Ilmatieteen laitos

    Ely-liikennevastuualueen henkilöstö

    –  Kunnossapitourakoitsijat (valtion ja kuntien tie-, rata- ja meriväylät),

    – Ely-Lvalmius- ja varautumistehtävät

    –  Finferries saaristoliikenne

    –  TMF-konserni (Traffic Management Finland)

    –  Yleisradio ja kaupallinen päämedia: operatiivinen henkilökunta ja toimittajat

    Joukkoliikenteen operoinnin kannalta olennainen henkilöstö

    –  kaikki linja-auto-, raitiovaunu- ja metrokuljettajat

    –  HSL liikenteenohjaus

    –  turvahenkilöstö (vartijat ja järjestyksenvalvojat)

    Tavaraliikenteen operoinnin kannalta olennainen henkilöstö

    –  Elintarvike, polttoaine ja raaka-ainekuljetukset

    –  kaikki kuorma-autokuljettajat / kaikki kuljetusyritykset / SKAL jäsenistö ja muut

    –  kuorma-autojen mekaanikot

    –  terminaalihenkilöstö

    –  Jakeluliikenne ja postitoiminta: jakelutoimijoiden operatiivinen henkilökunta, Posti-konsernin operatiivinen henkilökunta

    –  Liikenteenohjausyhtiön toiminnan turvaaminen (mukana ANS/lentopalvelut, VTS/meriliikenne, raide/tieliikenne)

    Varustamot ja merenkulku (mukaan lukien jäänmurto ja Arctia Oy)

    –  luotsaus

    –  alusten miehistöt

    –  satamaoperaattorien henkilökunta eli satamatyöntekijät, jotka purkavat tai lastaavat aluksia

    –  satamien tietyt palveluntuottajat, kuten alusten kiinnittäjät ja satamahallinto sekä saaristoliikenteen kuljettajat

    Ilmailu

    –  lennonvarmistus- / ilmaliikennepalvelujen tuottamiseen osallistuva henkilöstö, kuten lennonjohtajat, ilmailutiedotuspalvelu, lentosään tuottava henkilöstö, lennonvarmistuksen tekninen henkilöstö, lennon tiedottajat

    –  lento-operaattoreiden ohjaajat, matkustamohenkilöstö, tekniikan henkilöstö, lennon suunnitteluhenkilöstö, maahuolintayritysten henkilöstö

    –  lentoaseman turvatarkastushenkilöstö ja turvavalvomo

    –  lentoaseman kunnossapitohenkilöstö, pelastushenkilöstö, viesti- ja tekniikan henkilöstö

    Raideliikenne

    –  Liikenteenohjaus

    –  Yksikön kuljettamisesta vastaavat henkilöt, muun muassa kuljettajat ja vaihtotyönjohtajat, turvalaite-, sähkörata- ja infrakunnossapitäjät, sähköradan käytönjohtaja, konduktööri

    –  Tietoliikennepalvelut: teleoperaattoreiden, internet-palveluntarjoajien, teleurakoitsijoiden, ICT-palveluntarjoajien ja tietoturva-alan yritysten operatiivinen henkilökunta

    –  Luokitus- ja arviointilaitokset

    –  Ajoneuvokatsastus

    –  Muut yhteiskunnan olennaiset ja välttämättömät tehtävät, jotka vaikuttavat ihmisten liikkumiseen ja viestimiseen

    Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala

    –  Sähkö-, lämpö- ja polttoainehuolto, mukaan lukien siirto ja jakelu

    –  Ydin- ja säteilyturvallisuus

    –  Yritysrahoitus

    –  Palkkahallinto

    –  TE-toimistot, Ely-keskukset (hankinnat, TE-palvelujen johtaminen, yrityspalvelut), KEHA-keskus (henkilöstöpalvelut, digipalvelut, maksatukset),TE-Asiakaspalvelukeskus (puhelinpalveluja)

    –  Kilpailu- ja kuluttajaviraston yrityskauppavalvontaan liittyvät tehtävät

    –  Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin vastuulla oleva sellaisiin kohteisiin kohdistuva lupavalvonta, jotka aiheuttavat suuronnettomuuksien vaaraa (esimerkiksi kemianlaitokset, kaivokset)

    –  Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) rekisteröintitehtävät

    –  Huoltovarmuuskeskus ja huoltovarmuusorganisaation poolisihteerit ja vastaavat

    –  Huoltovarmuuden kannalta kriittiset toiminnot esim. logistiikka ja kemian-, öljy-, muovi- ja pakkausteollisuus, lääkehuolto, elintarvikehuolto ja energiahuolto, metsä-, teknologia- ja rakennusteollisuus

    –  Yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittisten järjestelmien valvontaan, huoltoon ja ylläpitoon liittyvät tehtävät

    –  Maahanmuuttoviraston henkilöstö

    –  Kuntien maahanmuuttajapalvelut ja yleisneuvonta

    –  Edellä mainittujen tehtävien ja toimintojen käynnissä pitämiseksi välttämättömät tukitoiminnot

    Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala

    –  Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö, mukaan lukien tutkimus

    –  Fimea

    –  STUK

    –  Valviran johto ja kriittisten toimintojen ohjaus ja valvonta

    –  THL:n johtaminen ja tartuntatautiasiantuntemus tukitoimintoineen, laboratorio

    –  THL:n valtion palvelut (oikeuslääketiede, vankimielisairaalat, valtion koulukodit, valtion mielisairaalat)

    –  Työterveyslaitoksen tartuntatauteihin sekä niiden terveys- ja työsuojeluvaikutuksiin liittyvä osaaminen

    –  Turvakotipalvelut

    –  Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta ja muut vakuutusalan muutoksenhakulautakunnat

    –  Vammaisten henkilöiden henkilökohtaiset avustajat

    –  Ympäri vuorokauden auki oleva väkivaltaa kohtaaville tarkoitettu puhelinpalvelu, Nollalinja

    –  Aluehallintovirastojen POL ja TS-vastuualueiden johtaminen ja kriittisten toimintojen ohjaus ja valvonta

    –  Lääkehuolto sisältäen lääkehuollon toimijat ja lääkehuollon toimintaan liittyvät logistiikkaketjut

    –  Ympäristöterveydenhuollon henkilöstö

    –  Kela ja työttömyyskassojen etuustoiminta, muut sosiaaliturvan toimeenpanijat

    –  Siivous- ja puhdistuspalvelut

    –  SPR veripalvelu ja logistiikka

    Ympäristöministeriön hallinnonala

    –  Jätehuolto

    –  Yhdyskuntien vesihuoltoon kuuluvan jätevedenpuhdistamoiden toiminta ja niiden jätehuolto

    –  Ympäristölupavalvonnassa varautuminen vahinkojen varalta

    –  Suomen ympäristökeskus Sykessä ympäristötietorekisterien toimintaa ylläpitävä henkilöstö

    –  Syken varalla oloa ylläpitävä henkilöstö

    Ulkoministeriön hallinnonala

    –  Konsulipalvelut

    –  Ulkomaankaupan edellytysten turvaaminen

    –  Vientivalvonta ja lupamenettelyt

    –  EU:n kauppapolitiikka

    –  Turvallisuuspolitiikka, Utva

    Muut toiminnot

    –  Kriittiset toiminnot ja etätyöt mahdollistavat välttämättömät tietohallinnon palvelut kaikilla aloilla

    –  Hautaustoimi

    Lue myös:

    Elintarvikekaupan häiriöitä ilmennyt Euroopassa rajojen mentyä kiinni – EU-komissio: Ruuan liikkuvuus on turvattava

    Hallituksen 19 kohdan poikkeuslaki puuttuu vapaaseen liikkumiseen – Katso tästä kaikki rajoitukset

    Koronakriisi on jo saanut Ruotsin kysymään ruokaa Suomesta – Naapurimaan omavaraisuusaste historiallisen alhainen