Kulmuni MT:lle: Vaikeita päätöksiä ei kannata juosta karkuun - Politiikka - Maaseudun Tulevaisuus
Politiikka

Kulmuni MT:lle: Vaikeita päätöksiä ei kannata juosta karkuun

Keskustalla ja SDP:llä on eri näkemys hallituksen työllisyyspäätösten aikataulusta. Keskustan puheenjohtaja ei hyväksy päätösten pitkittymistä.
Jussi Martikainen
Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni osallistui keskiviikkona illansuussa puolueensa toritapahtumaan Järvenpäässä.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni sanoo puolueensa pitävän syksyn budjettiriihessä kiinni hallitusohjelmasta myös vaikeiden talouspäätösten osalta.

"Hallitusohjelman mukaisesti budjettiriihessä pitäisi olla puolet työllisyystavoitteesta kasassa. Yhdessä on myös sovittu, että työllisyystavoitetta nostetaan", Kulmuni kommentoi MT:lle keskiviikkona alkuillasta Järvenpäässä.

"Vaikeita päätöksiä ei kannata juosta karkuun. Se vaatii kyllä myös tervettä taloutta niin kunnissa kuin valtakunnassakin. On tärkeää että päätöksiä pystytään tekemään", Kulmuni painottaa.

Aiemmin päivällä kävi ilmi, että Kulmunilla ja pääministeri Sanna Marinilla (sd.) on toisistaan poikkeavat näkemykset hallituksen työllisyyspäätösten aikataulusta.

Keskusta pitää kiinni 30 000 työpaikkaa kattavista päätöksistä ja samalla hallituksen työpaikkatavoitteen nostamisesta 60 000:een syyskuun puoliväliin mennessä. Pääministeri Marinin mukaan päätösten aikataulu voi joustaa vuoden loppuun.

Keskusta siis pitää kiinni aikataulusta?

"Me pidämme kiinni hallitusohjelmasta", Kulmuni sanoo.

Lue lisää

Miksi keskustan ministerit tilaavat viestintäpalveluja nimenomaan Tekiriltä? – Puoluesihteerin mukaan ohjetta yksittäisen toimijan suosimisesta ei ole

Energiaveroista tulee kova kiista

Kiurun soolot rasittavat jo

Pääministeri: Etätöistä alueelliset suositukset, kasvomaskit käyttöön tungoksessa ja julkisissa liikennevälineissä