Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Politiikka

Amnesty: Amazonin työntekijöitä estetty järjestäytymästä, yhtiö kiistää syytökset

Amnesty on tutkinut yhtiön työntekijöiden kohtelua Ranskassa, Puolassa, Britanniassa sekä Yhdysvalloissa.
Kuvitus: Juho Leskinen
Yhdysvalloissa Amazon irtisanoi keväällä työntekijöitä, jotka olivat puhuneet julkisesti terveyttä ja turvallisuutta uhkaavista työolosuhteista pandemian aikana.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syyttää verkkokauppayhtiö Amazonia työntekijöiden tunkeilevasta valvonnasta ja järjestäytymisen estämisestä.

Amazonin vastahakoisuus hyväksyä työntekijöiden järjestäytymistä on ollut esillä pitkään. Amazon on sanonut julkisuudessa, että se antaa työntekijöiden kuulua liittoihin.

Yhtiö on kuitenkin määritellyt ammattiliitot riskitekijäksi vuosiraporteissaan viime ja toissa vuodelta. Amnestyn mukaan sen selvitys osoittaa, että Amazon on vaikeuttanut työntekijöiden yrityksiä järjestäytyä ja neuvotella kollektiivisesti.

Yhdysvalloissa Amazon irtisanoi keväällä työntekijöitä, jotka olivat puhuneet julkisesti terveyttä ja turvallisuutta uhkaavista työolosuhteista pandemian aikana.

Britanniassa GMB Union -ammattiliiton edustajia uhattiin oikeustoimilla, kun he yrittivät päästä Amazonin tiloihin rekrytoimaan uusia jäseniä. Puolassa ammattiliitto kertoi jäsentensä joutuneen kurinpitotoimien kohteeksi.

Amazon on Amnestyn mukaan valvonut työntekijöidensä sosiaalisen median tilejä ainakin Yhdysvalloissa etsien merkkejä aikeista järjestää lakkoja tai mielenilmauksia. Valvonta tuli ilmi yhtiöstä vuotaneista sisäisistä asiakirjoista.

Järjestön mukaan Amazon on ollut vastahakoinen tarttumaan toimiin myös koronatartuntojen ehkäisemiseksi.

Amnesty vaatii selvityksessään Amazonia kunnioittamaan työntekijöiden oikeuksia.

Lue lisää:

"Mitä jos järjestettäisiin Amazon-vientirengas?" – verkkokaupan jättimäinen virtuaalitori kiinnostaa jo perhekoon ruokaviejiä

Vuodettu video toi uiguurien epäinhimillisen kohtelun taas tapetille Kiinassa – satoja kahlittuja ja sidottuja vankeja

Lue lisää

THL: Koronatartuntoja raportoitu tänään 47

THL: Koronatartuntoja raportoitiin 114 – Ahvenenmaalla ei ole todettu yhtään koronatartuntaa kahden viikon aikana

Koronatartuntoja raportoidaan tänään 93 – epidemiatilanne parantunut kaikissa ikäryhmissä, ulkomailta tuodut tartunnat kaksinkertaistuneet

Suomessa raportoitu 68 uutta koronatartuntaa