Politiikka

Lisää kotimaista ruokaa kuntien keittiöihin, vaativat MTK ja ruokateollisuuden työntekijät – "Kuntapäättäjät eivät voi ohittaa äänestäjien selvää tahtoa"

Kotimaisella ruualla julkisissa keittiöissä on kuntalaisten vahva tuki.
PAsi Leino
Kunta voi päättää käyttämistään laatu- ja vastuullisuuskriteereistä.

MTK ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL haastavat suomalaisia äänestämään kuntavaaleissa ehdokkaita, jotka lupaavat toimia kuntien kotimaisten elintarvikehankintojen puolesta.

Syynä on se, että kunnat ovat merkittävä ruuan ostaja Suomessa. Julkisten elintarvikehankintojen arvo on noin 350 miljoonaa euroa vuodessa. Kaikkiaan kunnat tekevät vuosittain hankintoja yli 20 miljardilla eurolla.

Kotimaisella ruualla on kuntalaisten vahva tuki. SEL:n tammikuussa teettämän kyselytutkimuksen mukaan peräti 93 prosenttia suomalaisista haluaa, että kunnan hankinnoissa suositaan kotimaista ruokaa, vaikka se nostaisi hankintahintaa.

"Kuntapäättäjät eivät voi ohittaa äänestäjien selvää tahtoa. Suomalaiset haluavat, että kunnan keittiöissä, esimerkiksi päiväkodeissa, kouluissa ja palvelutaloissa, tarjotaan kotimaista ruokaa", SEL:n n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen sanoo.

Kotimaisen ruuan hankintojen edut ovat kiistattomat, järjestöt painottavat. Ne synnyttävät työpaikkoja ja verotuloja sekä vahvistavat aluetaloutta, elintarviketuotantoa ja -teollisuutta.

"Hankintalaki tai kuntien yhteiset hankintarenkaat eivät ole este kotimaiselle ruualle", Kuntonen jatkaa.

Kotimaisuus tai paikallisuus ei käy suoraan hankintakriteeriksi, mutta kunta voi itse päättää käyttämistään laatu- ja vastuullisuuskriteereistä.

Järjestöt tarjoavat kuntien päättäjille tietoa eri alojen alkutuottajista ja elintarviketyöntekijöistä kampanjassaan.

Lue myös:

Kuntien pitäisi näyttää esimerkkiä – yli 60 prosenttia suomalaisista äänestää kuntavaaleissa mieluiten vastuullisia hankintoja tekevää ehdokasta

Tapahtuma: "Voiko suomalaista suosia hankinnoissa?" – Kotimaiset hankinnat tärkeitä kuntien elinvoimalle ja työllisyydelle

Pienet yritykset mukaan julkisiin hankintoihin

Lukijalta: Kunnanvaltuutetut päättävät 20 miljardin euron hankinnoista vuosittain – onko niiden ainoa ratkaiseva tekijä halpa hinta?

Lue lisää

Varhaisperunat ovat nyt vielä tavallistakin maukkaampia – pitkä aurinkoinen jakso kerrytti mukuloihin makua

Analyysi: Keskustan Saarikko ja perussuomalaisten Halla-aho kokevat molemmat olevansa kuntavaalien moraalisia voittajia, eikä kumpikaan ole väärässä

Suomen kartta on edelleen keskustanvihreä – kokoomus otti komentoonsa etelän suuret kaupungit

Onnistuuko perussuomalaisilta ja keskustalta yhteistyö maaseutukuntien valtuustoissa? Näin Halla-aho ja Saarikko vastaavat