LÖYDÄ EHDOKKAASI: MT:n vaalikoneessa koko maan aluevaaliehdokkaat
Politiikka

Yle: Hallitus valmistelee jälleen valmiuslakia

Ylen tietojen mukaan hallitus valmistelee parhaillaan valmiuslain käyttöönottoa.
Pasi Leino
Jos teho-osastojen kantokyky ylittyy, silloin joudutaan siirtämään leikkauksia, joiden jälkeen potilas tarvitsee tehohoitoa.

Hallitus valmistelee jälleen valmiuslakia, joka mahdollistaa järeän puuttumisen perusoikeuksiin, kertoo Yle.

Valmiuslain käyttäminen edellyttää vankkoja perusteita ja käytännössä sitä, että muita vaihtoehtoja ei ole. Tällä kertaa hallitus kaavailee esimerkiksi oikeutta siirtää kiireetöntä hoitoa sairaaloissa.

Koronaepidemian kiihtyminen on kasvattanut potilasmääriä sairaaloissa parin viime viikon aikana. Potilaiden määrän sairaaloissa arvioidaan kasvavan edelleen lähiviikkoina.

Hallituksen suunnitelmissa valmiuslain avulla olisi tarkoitus turvata sairaaloiden toiminta ja varmistaa se, että sairaaloiden kantokyky ei ylity.

Ylen uutisen mukaan pahimmilla korona-alueilla Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla katsotaan, että valmiuslakia ei juuri tällä hetkellä tarvita. Kuinka lähellä sitä ollaan?

"Potilasmäärän tulisi sairaaloissa edelleen kasvaa. Tehohoidon osalta olemme hyvin lähellä sitä rajaa", sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä Ylen haastattelussa.

Ensimmäisen kerran Suomen historiassa valmiuslain käyttöön turvauduttiin keväällä 2020. Tuolloin valmiuslain nojalla säädettyjen rajoituksien näyttävin huipentuma oli koko Uudenmaan eristäminen muusta maasta.

Ylen mukaan nyt hallitus ei suunnittele tämän kaltaisia rajoituksia.

Lue Ylen juttu: Hallitus valmistelee jälleen valmiuslakia, joka mahdollistaa järeän puuttumisen perusoikeuksiin – näin poikkeusololakia voitaisiin käyttää

Lue lisää

Yle: Kahdesti rokotettuja on joutunut Uudellamaalla teholle koronan vuoksi selvästi aiempaa enemmän – HUSin Ruotsalainen: Kolmansilla annoksilla kiire

HS: Hallitus valmistelee poikkeusolojen toteamista ja valmiuslain käyttöönottoa

Husin alueella kamppaillaan suuren koronapotilasmäärän kanssa – Pohjois-Savo pystyy jopa tarjoamaan apua muille sairaanhoitopiireille

Tehohoito joutui pinteeseen vuoden päätteeksi – tähänastisen hoidon kustannus on noussut 56 miljoonaan euroon