Yle: Enemmistö suomalaisista on kääntynyt kannattamaan Suomen jäsenyyttä sotilasliitto Natossa
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut aikaan historiallisen muutoksen suomalaisten suhtautumisessa Nato-jäsenyyteen.
Nato-jäsenyyden kannatus suomalaisten keskuudessa on noussut historiallisen korkeaksi Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Kuva: Hanna LinnoveYlen kyselyn mukaan 53 prosenttia suomalaisista kannattaa Suomen liittymistä sotilasliitto Naton jäseneksi. 28 prosenttia suomalaisista vastustaa ja 19 prosenttia on kannastaan epävarmoja.
Taloustutkimus toteutti kyselyn viime viikolla samaan aikaan, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan.
Kyselyn tietojen kerääminen aloitettiin keskiviikkona 23.2, eli päivää ennen Venäjän hyökkäystä.
Kyseessä on historiallinen muutos suomalaisten suhtautumisessa Nato-jäsenyyteen. Jäsenyyden kannattajien määrä on noussut 34 prosenttiyksikköä vuodesta 2017. Silloin jäsenyyden kannalla oli vain 19 prosenttia suomalaisista.
Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen kuvailee tapahtunutta muutosta suomalaisten Nato-kannoissa radikaaliksi.
"Asetelma on kirjaimellisesti keikahtanut päälaelleen. Käytännössä kannattajien ja vastustajien lukemat ovat vaihtaneet paikkaa", Rahkonen sanoo.
Puoluekannan mukaan tarkasteltuna Nato-jäsenyyden kannatus on odotetusti vahvinta kokoomuksessa, mutta nyt lähes kaikissa muissakin puolueissa jäsenyyden kannattajia on enemmän kuin vastustajia.
Miehet kannattavat Suomen Nato-jäsenyyttä naisia enemmän, mutta myös naisten keskuudessa jäsenyyden kannatus on suurempaa kuin vastustus.
Yle kysyi myös, pitäisikö Suomen Nato-jäsenyydestä järjestää kansanäänestys. Suomalaisista 41 prosenttia kannattaa kansanäänestystä, 48 prosenttia vastustaa ja 10 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
