Kolumni

Silloin kun olin työtön, se hävetti, mutta ei yhtään niin paljon kuin nyt

Hyvä, että asia tuli julkisuuteen. Seitsemän prosenttia meistä häpeää omaa duunia. Jos meitä olisi vain kahdeksan kertaa enemmän, se olisi jo enemmistö!

Silloin kun olin työtön, se hävetti, mutta ei yhtään niin paljon kuin nyt, kun olen töissä toimittajana.

Kun mut pantiin tekemään juttua, että seitsemän duunaria sadasta häpeää työtään, mua ei aluksi ihan hirveesti hävettänyt. Vasta kun päätettiin, että se pannaan kärkeen lähetyksissä, mua alkoi hävettää. Ajattelin, että kun on kuitenkin koronaa, pari uutta sotaa ja nuorisorikollisjengejä joka kaupungissa, että joku niistä menisi uutispainotuksessa edelle, mutta ehei: duunihäpeä paalulle ja kanavat auki!

En mä oikein viitsi kellekään kertoa, että teen toimittajan hommia. Äiti tietää, mutta se on asian kanssa jo sinut. Kesken ne jäi mun broidinkin opinnot.

Viime viikolla mut heitettiin tekemään stand uppia Säätytalon portaille, jossa oli joku hallituksen neuvottelu. Kerroin sieltä suorana, että mitään kerrottavaa ei ole, koska ei ole mitään tiekkaria.

Mietin ensin, että entäpä jos vähän soittelisin politrukeille ja kyselisin, mitä siellä kulissien takana oikeastaan keskusteltiin ja kertoisin yleisölle, missä mennään. Kuvaajalla oli kuitenkin vain ständärikamera mukana ja niin mä sitten seisoin siinä mikki kädessä, paitsi ettei kukaan tullut siihen mitään sanomaan.

Seuraavassa kehityskeskustelussa ehdotan, että nämä mikrofoninjalkahommat hoitaisi vaikka kesy kurki. Se klaaraisi ne ihan hyvin, eikä häpeäisi yhtään.

Kun duuni hävettää, sitä yrittää keksiä jotain vaihtelua. Ehdotin kerran, että voisin lähteä vaikka Afrikkaan tekemään juttua kadonneista aaseista. Se on Keniassa iso probleema.

Hävettää tunnustaa, mutta idea meni läpi. Pääsin reissuun, jos tekisin samalla keikalla jutun siitä, miten reilun kaupan kahvinviljelijät ei saa riittävästi respektiä. Se hävettää niitä.

Just kun mä olin kadonneiden aasien kintereillä, Mosambikissa repesi maa. Tuli sellainen maanjäristys, että oksat pois. Meitin uutiskone ei kuitenkaan ole mikään ralliauto. Jos todellisuus on ristiriidassa käsikirjoituksen kanssa, sitä pahempi todellisuudelle. Aasit pantiin kärkiryhmitykseen vetämään iltamessu liikkeelle.

Sillä kertaa taisi kansainvälisten uutistoimistojen jengiä hävettää, kun niiltä tuli tuutin täydeltä pelkkää katastrofiraporttia ja ne missasi mun aasiskuupin totaalisesti.

Työ on kuitenkin parasta terapiaa. Seuraavaksi raportoin, saako älypuhelinta näprätä aviovuoteessa.

Kirjoittaja on politiikan toimittaja.

Työ on kuitenkin parasta terapiaa. Seuraavaksi raportoin, saako älypuhelinta näprätä aviovuoteessa.

Lue lisää

Villisikajahtiin on hiivittävä kuin salaa – pimeässä toimiviin erikoisvarusteisiin uppoaa metsästäjältä pitkä penni

Suomalaisten villisikajahti sai yllättävän lopun Virossa: Saaliin nähdessään paikallisten hämmästys muuttui suuttumukseksi

Kateus, ahneus ja vahingonilo pursuavat pintaan verotietokeskustelussa – tietojen pimittäminen on silti äärimmäisen typerää

Vihreiden vitsikirjasta tulisi historian ohuin kirja – nämä poliittiset teokset täydentäisivät syksyn valikoiman