Kolumni

Kylmän keskitalven pimeät ideat

Äiti, miksi toit meidät tänne kylmään ja pimeään metsään, hän tuntui kysyvän ja minä mietin samaa.

Jos taaperoiden kanssa haluaa ulkoilla valoisan aikaan, sen on näillä leveysasteilla tähän vuodenaikaan tapahduttava kello 10–11 välillä. Ennen kymmentä on Oulussa vielä hämärää. Yhdentoista tietämillä alkaa nälkä kurnia. Sitten onkin jo päiväunien aika.

Jos aamupäivän ulkoilu jää syystä tai toisesta välistä, katselen haikeana ikkunasta, kun aurinko hiljalleen nousee taivaanrannan yläpuolelle vain käydäkseen pian taas mailleen. Pian taivas on taas pastellinvärinen, kunnes koittaa sininen hetki. Tekisi mieli herättää lapset päiväuniltaan katsomaan keskitalven kauniita värejä.

Eräänä vuoden pimeimmistä päivistä päätin, että en jaksa kökkiä sisällä koko pitkää iltapäivää. Ajattelin tarjota lapsille unien jälkeen välipalan lähimetsässä idyllisesti kuusen alla hangen loisteessa. Haluan opettaa heille, ettei pimeää metsää tarvitse pelätä, kunhan varustautuu hyvin.

Pakkasin tyytyväisenä valmiiksi termospullon, mukit, piparit, pulkat, taljat, lamput ja huomioliivit. Tästä tulisi ikimuistoinen eväsretki!

Todellisuus oli tietenkin toinen.

Ensiksi herännyt lapsi oli kiukkuinen ja vaati välipalaa ennen kuin minkään ulkovaatteen pukeminen tulisi kysymykseen. Asia selvä.

Toinen oli makeista unista niin pöllämystynyt, ettei edes tajunnut, että nyt muuten puettiin koko villa-arsenaali päälle ja hypättiin haalariin.

Kaksosista kiukkuisempi ei leppynyt pulkkamatkasta kuusen juurelle eikä varsinkaan tarjotuista herkuista. Hän viittilöi kohti katuvaloja. Äiti, miksi toit meidät tänne kylmään ja pimeään metsään, hän tuntui kysyvän ja minä mietin samaa.

Toinen oli tyypilliseen tapaansa tyytyväinen kaakaoon ja pipariin. Sama kai se on, missä eväät syödään.

Kiskoin molemmat kävelykykyiset mutta -haluttomat lapset kotia kohti, mutta toisen pulkkailijan huuto sen kuin yltyi ja hän huitoi takaisin metsään. Vihdoin ymmärsin. Hän halusi pulkkamäkeen, joka on kuusikon takana.

Looginen toive kaksivuotiaalta, joka näkee, että otetaan pulkat esiin. Jostain syystä mieleeni ei käynyt, että pimeässäkin voi laskea mäkeä, vaikka eväsretki tuntui itsestä ihan luonnolliselta.

Mäenlaskun jälkeen palasimme katuvalojen vaikutuspiiriin ja kiersimme vielä katsastamassa korttelin kauneimmat kausi­valot.

Kotipihassa kiukun selättänyt lapsi viittilöi taivaalle.

”Kuu.”

Totta tosiaan. Täysikuu oli noussut taivaalle.

Luonto yllättää aina. Vaikka retki olisi 80-prosenttisesti itkua, kaarelle kääntyviä tai spagetiksi valahtavia vartaloita ja päänsisäistä kiroilua, yksikin lapsen hymy tai oivallus saa minut uskomaan, että retki kannatti.

Kirjoittaja on MT:n Pohjois-Suomen aluetoimittaja.

Lue lisää

Yle uutiset: Pulkkamäen teko Jyväskylän Harjulle ei ole luistanut, mutta hiihtolatu saatetaan saada täksi talveksi – Harjun ehostusten aikataulu laahaa

Suomalaisilla on vahvat perinteet pimeyden taltuttamiseen – tähän esineeseen kiteytyy valtava inhimillisyys

Pimeys katoaa maailmasta pala kerrallaan – Kaavilainen Olli Reijonen päätti perustaa sille suojelualueen

Video: Näin hivelee auringon aavistus horisonttia Enontekiöllä – timelapse paketoi kaamoksen kahteen minuuttiin