Koronavuonna kippisteltiin kuohuvalla – samppanjan myynti nousi lähes viidenneksen
Huimin nousija oli vaaleanpunainen kuohujuoma: roseekuohuviinien litramyynti nousi viime vuonna yli 50 prosenttia.
Ilmastonmuutos voi vaikuttaa myös samppanjan tuotantoon. Se saattaa tulevaisuudessa tulla Etelä-Englannista, arvioi Taina Vilkuna. Kuva: Jaana KankaanpääVaikka koronarajoitukset estivät juhlatilaisuuksien järjestämistä, ne eivät näytä rajoittaneen juhlajuomien myyntiä. Kuohuviinin ja samppanjan myynti nousi viime vuonna reippaasti.
Erityisen nopeita nousijoita olivat roseekuohuviinit ja -samppanjat, niiden litramyynti nousi yli viisikymmentä prosenttia. Rosee-prosecco tuli edellisvuonna lailliseksi, ja Italialaista proseccoa myytiin enemmän kuin espanjalaista cavaa, kertoo Alkon tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna.
Kuohujuomien suosion ohella muita vahvoja trendejä ovat alkoholittomien ja matala-alkoholisten juomien nousu, lähipanimoiden suosiminen, klassikkodrinkkien paluu ja hybridijuomat.
Hybridijuoma voi olla esimerkiksi viiniolut tai tryffeliviski tai pullotettu valmis klassikkococktail. Vilkunan mukaan näissä lainsäädäntö on pantu joustamaan. "Aika näyttää, mikä jää elämään."
Lähipanimoiden tuotteista Vilkuna veikkaa nousevaksi trendiksi kotimaisia siidereitä.
Trendejä tutkaillessaan Vilkunaa yllätti, miten monessa on mukana vastuullisuus. Hän muistuttaa, että viininviljelys on maanviljelyä ja se vaatii joustavuutta.
"Vuosi 2021 oli kauhea Euroopan viljelijöille. Ensimmäistä kertaa Ranska tipahti Euroopan kolmanneksi suurimmaksi ja Espanja meni Ranskan ohi. Ranskan tuotanto laski 30 prosenttia", Vilkuna kertaa.
Ilmastonmuutos vaikuttaa viininviljelyyn, jossa mietitään, miten sitä voisi hidastaa. Kehitetään taudeille vastustuskykyisiä hybridilajikkeita, jotta kasvinsuojeluaineiden ruiskutuksia voitaisiin vähentää, otetaan vanhoja, sitkeitä lajikkeita käyttöön.
Vilkunan mukaan Suomi voisi hyvin olla ensimmäinen markkina, joka ottaa hybridilajikeviinit vastaan. "Otettiinhan me ensimmäisinä kierrekorkkiviinit ja hanapakkauksetkin. Meillä voitaisiin olla valmiita myös uusille lajikkeille."
Lue myös:
Ostitko sinäkin tämän pullon? Alkon viime vuoden myydyimpien kärjessä kolme väkevää suosikkia
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

