Ruotsalainen kauppaketju kehottaa välttämään lihaa
Tuottajajärjestö suuttui, kaupan mukaan lihantuotanto on ympäristölle haitallista missä vain tuotettuna.
Ympäristö ja terveys, näillä eväillä ruotsalainen kauppaketju Coop kampanjoi lihansyöntiä vastaan. Kuva: Lari LievonenRuotsalainen kauppaketju Coop katsoo, että ruotsalaiset syövät liikaa lihaa. Ketju kehottaakin uusilla verkkosivuillaan kansalaisia vihertämään syömistään, Land-lehti kertoo.
"Ruotsalaiset syövät liikaa lihaa, eikä se ole pitkän päälle kestävää. Me Coopissa emme usko, että ihmiset muuttavat käytöstään karttakepin avulla, joten annamme käytännön neuvoja vihreämpään arkiruuan suuntaan", ketjun kestävyysjohtaja sanoo.
Kampanjan nimi on suomeksi Uutta arkiruokaa, ja sitä markkinoidaan etenkin lapsiperheiden avuksi ja niille, jotka haluavat syödä kevyemmin. Verkkosivuilla annetaan ohjeita vähempilihaiseen tai lihattomaan ruuanlaittoon.
Perusteluna ovat ympäristösyyt, kuten kasvihuonekaasut ja vedenkulutus. Mutta kauppaketju on havainnut asiakastutkimuksessaan myös, että 40 prosenttia haluaa vähentää lihan syöntiä.
Kolmasosa asiakaspaneelin paristasadasta perheestä syö lihaa useammin kjuin kolmesti viikossa, liki puolet ei milloinkaan kasvisruokaa ja kymmenesosa kasvisruokaa ainakin kerran viikossa.
Lapsiperheiden suosikkiruokia ovat spagetti ja jauhelihakastike, perunat ja lihapullat sekä broileri ja riisi.
"Tyhmää ja turhauttavaa"
Tuottajajärjestö LRF ja liha-alan etujärjestö Svenskt Kött eivät kaupan aloitteesta riemastu.
"Tuntuu turhauttavalta ja suorastaan tyhmältä", LRF kommentoi.
Järjestön mielestä kauppaketju ei pitäydy totuudessa perustellessaan lihansyönnin vähentämistä ilmastosyillä.
LRF:n varapuheenjohtaja Åsa Odellin mukaan käsitteitä sekoitetaan muun muassa kampanjaan liittyvässä videossa.
"Siinä näytetään metsien hävittämistä ja arvatenkin ruotsalaisia lehmiä laitumella. Mitään yhteyttä näiden välillä ei ole."
LRF:n mielestä totuus on tärkeää, jotta ilmastonmuutosta torjuttaisiin oikein keinoin.
Myös Svensk Kött muistuttaa, että ruotsalainen lihantuotanto on ympäristöystävällisempää kuin lihan tuonti. Se hoitaa myös maisemaa ja luonnon monimuotoisuutta.
Coopin mukaan lihantuotanto on haitallista missä vain. Lisäksi lihaa syödään liikaa suosituksiin nähden.
Videolla ei Coopin mukaan väitetäkään, että hävitettävä sademetsämaisema olisi Ruotsista. Ketjun edustaja vakuuttaa, ettei se halua lopettaa ruotsalaisen lihan tarjontaa, vaan jatkaa maatalouden kanssa hyvää yhteistyötä.
Landin jutut:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
