Oluttölkkien loppuminen sai pienpanimon ongelmiin - lakko jumiutti tuotannon ja vaikuttaa koko kevään
Lakko vaikuttaa laajasti moneen alaan. Panimopuolella se vaikuttaa suurestikin pienpanimoiden koko kevääseen.Lakko vaikuttaa myös kotimaisiin panimoihin. Vaikutukset näkyvät erityisesti pienpanimopuolella.
”Elämme juuri kauppaketjujen jaksonvaihdoksen aikaa, jolloin monet pienpanimot saavat suuria tilauksia”, Tornion panimon toimitusjohtaja ja panimomestari Kaj Kostiander kertoo.
”Onneksemme ehdimme tilata monia tarvikkeita varastoon ajoissa, mutta tölkkien jumiutuminen lakon alle aiheuttaa meille muutaman päivän katkoksen tuotantoon, mikä viivästyttää koko kevään aikatauluja.”
Kostiander kertoo, että panimo sai keräiltyä riittävän määrän tölkkejä eri suunnilta, jotta suuremmalta katastrofilta vältyttiin.
”Viime vuodet ovat olleet alallemme todella haastavia, eikä pieni yritys toivoisi enää yhtään enempää vaikeuksia”, Kostiander toteaa.
Hartwallin tiedotuksesta kerrotaan, että lakolla ei ole välittömiä vaikutuksia yhtiön juomien tuotantoon.
”Lakko voi pidemmällä aikavälillä näkyä joidenkin tuontituotteiden, kuten tuontioluiden saatavuudessa. Välittömästi tuontituotteet eivät lopu, sillä meillä on juomista hyvät varastot”, tiedotuksesta kerrotaan.
”Tölkkien saatavuus on meillä hyvä, sillä suurin osa tölkeistämme tulee kotimaasta. Juomien raaka-aineiden saatavuuteen voi pidemmällä aikavälillä tulla viivästyksiä, mutta juomat kauppojen hyllyiltä eivät tule loppumaan.”
Sinebrychoffilta kerrotaan, että tällä hetkellä näyttää siltä, että juomia pystytään tuottamaan ja toimittamaan normaaliin tapaan, joskin joidenkin tuotteiden kohdalla saattaa ilmetä saatavuusongelmia.
”Asiakkaamme ovat myös varautuneet lakkoon, joten emme usko, että juomien saatavuudessa on ongelmia, toki yksittäisten tuotteiden kohdalla voi lakon jatkuessa olla saatavuusongelmia mahdollisten logistiikan haasteiden vuoksi. Myöskään pakkausmateriaalien suhteen ei toistaiseksi ole ollut ongelmia, ja varastoa meillä vielä on.”
Juttua päivitetty 14.3. klo 8.40: Lisätty Sinebrychoffin kommentit.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








