Maa- ja kotitalousnaiset keräsivät perinneherkut käyttöön – keittokirja toistaiseksi ilmaisena verkossa
Keittokirjalla kannustetaan opettelemaan myös pidemmän valmistusajan vaativia ruokia
Reseptien lisäksi kirjassa on myös videomateriaalia, joka avautuu suoraan ohjeesta. Kuva: Maa- ja Kotitalousnaisten Keskus / kirjan kansiOvatko mustikkamöllö, maitoperu, lapskoussi ja krenikka tuttuja? Miltä mahtaisivat maistua rakkauspuuro, piimäjuusto ja rotinarinkilät? Maa- ja kotitalousnaisten keskus (MNK) on koonnut lähes 80 paikallista perinteistä herkkua keittokirjaksi nimeltä Isoäitien herkut.
Eri maakuntien ruuista kerrotaan ohjeiden lisäksi tarinoita. Perinnereseptit on muokattu sopiviksi tähän päivään esimerkiksi lisäämällä kasviksia. Mukana on myös videomateriaalia, joka avautuu suoraan kirjan sivuilta.
Kirjalla kannustetaankin opettelemaan myös pidemmän valmistusajan vaativia ruokia. Monet niistä eivät itsessään vaadi suurta työmäärää vaan kysymys on työvaiheiden suunnittelusta, kun suurin osa ajasta menee nostattamiseen tai hauduttamiseen.
Isoäitien herkut -digikeittokirja on tehty opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Aluksi sähköisenä ilmestyvä kirjaa on tarkoitus täydentää ja toiveena on myöhemmin myös painattaa se.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

