MTK: Valtiolla on selkeä rooli elintarvikeviennin edistämisessä
MTK on tyytyväinen elintarvikevientiä koskevaan raporttiin. ”Ruokaviennin kasvu on edellytys sille, että Suomessa kyetään tuottamaan kannattavasti ja kestävästi ruokaa jatkossakin”, sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
Raportti selkeyttää valtion roolia elintarvikeviennin edistämisessä, arvioi MTK. Kuvituskuva. Kuva: Petteri KivimäkiMTK on tyytyväinen elintarvikeviennin merkitystä koskevaan raporttiin, MTK kertoo tiedotteessa.
”Ruokaviennin kasvu on edellytys sille, että Suomessa kyetään tuottamaan kannattavasti ja kestävästi ruokaa jatkossakin”, toteaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
Maa- ja metsätalousministeriön asettama selvityshenkilö Pekka Timonen selvitti elintarvikeviennin järjestämistä siten, että se olisi tarkoituksenmukaista ja tuplaantuisi hallitusohjelman mukaisesti vuoteen 2031 mennessä.
Viennin kasvu edellyttää merkittäviä ponnistuksia sekä ruokaketjulta että valtiolta, Marttila sanoo.
Raportissa esitetään hyvin konkreettisia keinoja luoda puuttuvia palveluja sekä keinoja lisätä palvelujen tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Selvityshenkilö tunnistaa myös mahdolliset haasteet eri ratkaisujen toteutuksessa ja toteaa rakentavasti vaihtoehtoisia ratkaisuja, MTK kehuu.
MTK:n mukaan valtiotukisääntöihin liittyvä analyysi edistää valmistelua ja selkeyttää jatkoa varten sen, mitä valtio voi tehdä. MTK huomauttaa, että osa esitetyistä ratkaisuista on ainakin osin riippuvainen ulkoministeriöön siirtyvän Business Finlandin toimintoon liittyvästä valmistelusta ja päätöksenteosta. Se saattaa hidastaa ja haastaa toimenpiteiden toteutusta.
”MTK on valmis tukemaan maa- ja metsätalousministeriön ja ulkoministeriön valmistelua niin, että ruokaketjun jo pitkään kaipaamia palveluja saadaan tarjottua toimialalle mahdollisimman pian. Nyt keskeistä on, että päästään puheista tekoihin”, Marttila sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



