Ethän ostanut tällaista jauhelihapakettia? Lidlin myymälöissä myynnissä olleessa tanskalaisessa naudanlihassa on taas havaittu salmonellaa
Ruokavirasto kertoo ilmoittavansa asiasta siltä varalta, että kuluttajat ovat pakastaneet tuotetta myöhempää käyttöä varten.
Edellisen kerran Lidlin myymässä ulkomaisessa jauhelihassa havaittiin salmonellaa elokuussa. Kuva: Maiju PohjanheimoRuokavirasto kertoo, että Lidlin myymälöissä myynnissä olleessa tanskalaisessa jauhelihassa on havaittu salmonellaa.
Suomeen saastuneen lihaerän on toimittanut tanskalainen Skare Meat Packers. Ruokaviraston mukaan salmonellaa löytyi Farmer´s Favourites -tuotemerkin naudan jauhelihasta, jota myydään kilon pakkauksissa.
Kyseisen tuote-erän viimeinen käyttöpäivä on ollut 13.09.2020. Sen eränumero on 2036120 0503.
Ruokavirasto kertoo ilmoittavansa asiasta siltä varalta, että kuluttajat ovat pakastaneet tuotetta myöhempää käyttöä varten.
Edellisen kerran Lidlin myymässä ulkomaisessa jauhelihassa havaittiin salmonellaa elokuussa.
Salmonella-bakteeri voi aiheuttaa ihmiselle salmonelloosi-taudin, mikäli bakteerilla saastunutta tuotetta ei ole kypsennetty kunnolla ennen syömistä tai silloin, jos bakteeria päätyy käsittelypintojen tai välineiden kautta kuumentamatta syötäviin tuotteisiin.
Lue lisää:
MTK vaatii tuontilihalle yhtä tiukkaa salmonellavalvontaa kuin kotimaiselle lihalle
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
