Helsingin kouluissa syödään uusia kasvisruokia – raaka-aineet liki kokonaan suomalaisia
Oppilasraatien kanssa makutestatut ruuat tuovat pääkaupungin koulujen ruokaloihin entistä useampia kasvisvaihtoehtoja.
Helsingin kouluihin saapuvan soijabolognesetomaattipitsan arveltiin olevan todellista hittiruokaa. Kuva: Nikke KinnunenHelsingin kouluissa syödään aina perusasteelta lukioon ja ammattikouluihin alkaneen lukuvuoden aikana yhteensä kahdeksaa uutta kasvisruokaa. Uusien ruokien joukossa on muun muassa soijabolognesetomaattipitsaa ja nuudeli-quornwokkia.
Uudet kasvisruuat on kehitetty yhteistyössä oppilasraatien kanssa. Oppilaat saivat maistettavikseen uusia ruokia, jonka jälkeen he arvioivat, tulisiko ruuat ottaa tarjottaviksi kouluihin. Oppilaat toivoivat ruualta maun lisäksi esimerkiksi tunnistettavuutta. He siis halusivat tietää, mikä ruoka on milloinkin kyseessä.
Projektin lähtökohta on alusta asti ollut oppilaiden omat toiveet ja mahdollisuudet vaikuttaa heille tarjottavaan ruokaan.
Koululaisten toiveesta mahdollisten ruokien listalta esimerkiksi karsiutui pois muutamia annoksia. Esimerkiksi mifu-kastike ja tomaattiset kasvispihvit eivät olleet oppilaiden mieleen, joten ne jätettiin listan ulkopuolelle.
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ruokapalvelupäällikön Airi Rintamäen mukaan uusissa kasvisruuissa, kuten Palvelukeskus Helsingin kouluruuissa yleensäkin, raaka-aineiden suomalaisuus on tärkeä arvo.
"Tarjoamamme ruuan raaka-aineista 70–80 prosenttia on suomalaisia", Rintamäki kertoo.
Ruokia esiteltiin tänään tiistaina Helsingin Torpparinmäen koulussa. Paikalla oli myös muutamia ruokaraateihin kuuluneita koulun oppilaita. He olivat yksimielisesti sillä linjalla, että oppilaiden rooli ruokia päätettäessä oli hyvä asia.
Listoille valikoituneen kouluruuan he totesivat olevan "oikeasti ihan syötävää".
Juttua muokattu 25.8. kello 12:44. Ruokapalvelupäällikön titteli ja Palvelukeskus Helsingin nimi korjattu oikeaan asuun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
