Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Rydberginpihvi

    Rydberginpihvin resepti tulee 1800-luvulta Tukholmasta Hotelli Rydbergistä, jossa kulttuuripersoonat kokoontuivat sitä myöhäisiltoina nauttimaan. Ruskeat ja rapeat perunat ja sipulit juhlistaa roseeksi paistettu naudanfilee. Pyhäpäivän pyttis viimeistellään piparjuuriraasteella, sinapilla ja kananmunankeltuaisella.
    Rydberginpihvi eroaa pyttipannusta siten, että lihana käytetään fileetä ja pinnalle raastetaan piparjuurta.
    Rydberginpihvi eroaa pyttipannusta siten, että lihana käytetään fileetä ja pinnalle raastetaan piparjuurta. Kuva: Sanne Katainen

    Rydberginpihvi

    4 annosta

    Ainekset

    • 600 g naudan sisäfileetä
    • 8 isoa kiinteää perunaa (vihreä pussi)
    • 2 sipulia
    • suolaa ja mustapippuria
    • Paistamiseen
    • 2 rkl rypsiöljyä
    • 2 rkl voita
    • Lisäksi
    • 2 dl ranskankermaa
    • ½ dl makeaa sinappia
    • 2–3 rkl tuoretta piparjuurta raastettuna
    • 4 kananmunankeltuaista
    • ½ dl persiljaa silputtuna

    Valmistusohje

    Ota liha huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen ruuanlaittoa. Leikkaa filee noin 3 x 3 sentin kuutioiksi.

    Kuori ja leikkaa perunat noin 1 ½ sentin kuutioiksi. Huuhtele perunat siivilässä kylmällä vedellä, valuta ja hiero kuiviksi puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen.

    Kuori ja hienonna sipulit.

    Paista perunoita laakeassa paistokasarissa tai pannulla voin ja öljyn sekoituksessa miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat kypsiä ja kullanruskeita. Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä perunat uuninkestävälle vadille ja pidä lämpimänä uunissa.

    Ruskista sipulit miedolla lämmöllä voin ja öljyn seoksessa. Mausta suolalla ja pippurilla. Pidä lämpimänä uunissa.

    Kuumenna paistinpannu oikein kuumaksi ja ruskista lihat voin ja öljyn seoksessa. Jätä palat punertaviksi sisältä, jolloin liha on maukasta ja mehukasta. Mausta liha suolalla ja pippurilla.

    Rakenna annokset siten, että raaka-aineet ovat omina ryhminään. Tarjoa kastikkeena keltuaisia tai sinapilla maustettua ranskankermaa sekä vastaraastettua piparjuurta. Koristele annokset persiljalla