Lukijalta: Tuottajaomistajat pellolle Apetitin hallinnosta?
Haastan kaikki osakkaat äänestämään itsenäisen Apetitin tulevaisuudesta. Vain viljelijät voivat sen luotettavasti varmistaa.Apetitin yhtiökokouskutsussa esitetään muun muassa, että erovuoroisia hallintoneuvoston tuottajajäseniä ei enää valittaisi jatkamaan tehtäväänsä, vaan heidän tilalleen valittaisiin muutaman suuren omistajan edustajat.
Samassa kelkassa istuva saisi runsaan prosentin omistajana kaksi edustajaa, nykyisten viljelijäjäsenten uudelleenvalintaa kannattava saisi runsaalla kuudella prosentilla yhden. Viljelijät siis kelpaavat vain raaka-aineiden tuottajiksi, mutta eivät oman yhtiönsä asioista päättäviksi. Toteutuessaan tämä olisi rätti yhtiön perustajakunnan, sen kehittäjien ja viljelijöiden kasvoille, samoin hyvälle yhteistyölle omistajien kesken.
Apetitin perusvoimavarana ovat kotimaiset alkutuotteet. Jos niitä ei saada, loppuu koko toiminta. Linkkinä tuottajan ja yhtiön välillä on hallintoneuvosto. Pörssiyhtiönäkin Apetit tarvitsee tämän luottamuksellisen linkin esimerkiksi Raision tavoin.
Perustelulla tavanomaisen osakeyhtiön hallinnoinnista ei Apetitin kohdalla ole katetta. Markkinamiesten ja pörssikaupan pelinappulaksi yhtiötä ei ole perustettu eikä se siihen edelleenkään sovi.
Muutaman ison omistajan todellisista tavoitteista tietävät parhaiten nämä itse. Kokemuksesta oletan, että lopullisena tavoitteena ei ole itsenäisen yhtiön jatkaminen vaan sen pirstominen sulle-mulle-periaatteella samoin kuin kassassa olevien rahojen, velkaahan ei ole. Osa liiketoiminnasta voidaan myydä ulkomaille. Kysyntää on.
Vakaat suomalaiset talonpojat eivät tätä hyväksy. Muiden vastuullisten suomalaisten tavoin en myöskään minä.
Toisessa vaihtoehdossa ehdotetaan nykyisille tuottajajäsenille jatkovaltakirjaa. Muitakin ehdotuksia voidaan toki kokouksessa tehdä.
Asia ratkaistaan yhtiökokouksessa. Haastan kaikki osakkaat äänestämään itsenäisen Apetitin tulevaisuudesta. Vain viljelijät voivat sen luotettavasti varmistaa.
Pyynnöstä huolimatta suuret omistajat eivät suostu tähän allekirjoituksellaan sitoutumaan. Pelkästään suullisiin vakuutteluihin on vaikea luottaa.
Joka tapauksessa kiinnostus tätä viljelijäin perustamaa huomisen kultakimpaletta kohtaan on kiihtynyt vauhtiin, jossa laakerit uhkaavat palaa kuin Olkiluodossa.
Esko Eela
teollisuusneuvos
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


