Suomalaisoluelle voitto olutmaailman olympialaisissa: "Näytimme koko maailmalle"
Voitto on toistaiseksi merkittävin tunnustus useissa olutalan kilpailuissa menestyneelle oluelle.
9,2 -prosenttinen Imperiaali Stout voitti kilpailun, johon osallistui tänä vuonna yhteensä peräti 8234 olutta 2515 panimosta ja 66 maasta. Kuva: Filip SmedsLaitilan Wirvoitusjuomatehtaan Imperiaali Stout on voittanut oman kilpailusarjansa vuoden 2018 World Beer Cupissa. Kilpailua pidetään yleisesti olutmaailman olympialaisina.
Kyseinen kilpailu on yksi olutmaailman tunnetuimmista ja British-Style Imperial Stout -sarja yksi sen kilpailluimmista sarjoista. Voitto on toistaiseksi merkittävin tunnustus useissa olutalan kilpailuissa menestyneelle Imperiaali Stoutille.
”Menestys tämän tasoisessa kilpailussa on ennen kaikkea toki upea juttu meidän kannaltamme, mutta näkisin sen myös tunnustuksena koko Suomen pienpanimo-osaamiselle. Näytimme koko maailmalle, että täällä pohjolan perukoillakin osataan tehdä huippulaatuisia oluita.”, Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka toteaa tiedotteessa.
9,2 -prosenttinen Imperiaali Stout voitti kilpailun, johon osallistui tänä vuonna yhteensä peräti 8234 olutta 2515 panimosta ja 66 maasta.
World Beer Cup on järjestetty vuodesta 1996 lähtien ja sen taustalla on yhdysvaltalainen Brewers Association.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
