"Tavoitteena syödä punaista lihaa hyvällä omallatunnolla" – muhoslainen lihatila teki keittokirjan, jossa on ohjeet kaikkien ruhonosien käyttöön
Ruokaa naudanlihasta on kunnianosoitus pohjoissuomalaisille tuottajille.Viskaalin tilan emäntä Tuula Kukkola-Räinän kirja Ruokaa naudanlihasta ilmestyi lokakuussa sen kunniaksi, että Viskaalin tila Muhoksella on ollut kymmenen vuotta Heikki Räinän omistuksessa. Tilalla kasvatetaan Limousin-emolehmiä ja kasvatusvasikoita, teurastetaan nautoja ja hevosia ja tehdään makkaroita ja palvituotteita, joita myydään oman tilakaupan lisäksi vähittäiskaupoille ja ravintoloille.
Kukkola-Räinä on koonnut kirjaan omia suosikkejaan ja lähipiirin lempireseptejä, mutta myös muutamia klassikkoruokia ja yhteistyökumppaneiden ohjeita.
Kaikissa ohjeissa käytetään naudanlihaa, mutta ei vain paistia ja fileitä, vaan myös muita ruhonosia, sisäelimiä ja verta. Piirroskuvat, joihin on upotettu valokuvat aina kyseessä olevasta ruhonosasta, havainnollistavat, millaisesta lihapalasta milloinkin on kysymys.
Ohjeet ovat selkeitä ja jokaisesta ruuasta on kuva, joka kertoo, miltä lopputuloksen tulisi näyttää. Esimerkiksi naudan etuselästä valmistetaan gulassia, jonka ohje peräisin Viskaalin teurastamopäällikkö Marguksen äidiltä, joka on pitokokki Viron Saarenmaalta.
Raguun eli lihakastikkeeseen käytetään naudanposkea ja Lillin häntäpataan tietenkin naudan häntiä. Osso Bucco tehdään potkakiekoista ja lihaliemi keitetään häntäpaloista ja ydinluista. Näiden kaikkien tekoon pitää varata useita tunteja, mutta pelkät kuvat saavat jo veden kielelle.
Hauska versio italialaisesta vitello tonnatosta on keitetty naudan kieli, joka saa päälleen savumuikkukreemin. Annosta on tarjottu oululaisessa ravintola Puistolassa toistakymmentä vuotta.
Kirjan lopussa yksi sivu on omistettu kommentille nykyiseen lihansyöntikeskusteluun. Kukkola-Räinä toteaa, että ruuantuotannossa syntyvät hiilidioksidipäästöt ovat iso osa ilmastonmuutoskeskustelua. Hän perustelee kiihkottomasti, miksi Suomessa tuotettua maitoa ja lihaa voi kuitenkin syödä hyvällä omallatunnolla.
Tiedotteessa Kukkola-Räinä toteaa, että Viskaalin haasteena on nyt kehittää toimintaa mahdollisimman hiilineutraaliksi. Tähän pyritään esimerkiksi sillä, että maatilalla ei käytetä kemiallisia lannoitteita, pelloilla on jatkuvasti hiiltä sitova nurmi ja tavoitellaan täyttä kiertotaloutta.
"Pohjois-Suomi on runsaine vesivaroineen ja ilmasto-olosuhteineen maailman parhaita paikkoja maidon- ja lihantuotannolle", Kukkola-Räinä vakuuttaa. "Nyt me ja muut tuottajat teemme parhaamme, jotta voimme tarjota lihasyöjille naudanlihaa ja maitotuotteita jatkossakin."
Viskaalin ruokaa naudanlihasta, 91 s.
Lue myös:
Viskaalin tila uskoo lähiruokaan ja lähiteurastukseen – Muhokselle kaksi uutta jättinavettaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

