Useissa suomalaiskeittiöissä suuri tulipaloriski – tutkija huolissaan: ”Valitettavan yleinen näky”
Yleisin syy keittiössä alkaviin tulipaloihin on liesi.Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö on julkaissut tutkimusraportin liesipaloista LähiTapiolan vahinkodatan perusteella. Raportin perusteella suurin osa liesipaloista olisi helposti ehkäistävissä.
Kodin tulipalot saavat usein alkunsa keittiöstä. Pelastustoimen tilastojen mukaan asuinrakennuspaloja syttyy vuosittain noin 2800, joista 800–900 liittyy lieteen. Pelkkä tyhjä liesi on harvoin syypää palon roihahtamiseen.
”Ylivoimaisesti suurin syy keittiön tulipaloon on se, että liedellä tai sen läheisyydessä on ylimääräisiä asioita”, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tutkija Laura Kuurne kertoo tiedotteessa.
Kärähtänyt ruoka ja kuuma rasva ovat syitä tulipalon syttymiselle, mutta liedellä syttyy myös tavaroita, jotka eivät sinne kuulu. Näistä yleisempiä ovat muoviastiat, kahvinkeitin, vedenkeitin, mikrokupu, leikkuulauta, patalappu ja tuttipullo.
Kuurne kertoo huomanneensa monissa asuntojen vuokrailmoituksia kuvia keittiöistä, joissa liedellä on tavaraa.
”Valitettavan monelle se on normaali näky, mutta itse saan siitä slaagin, koska tiedän, miten yleisiä keittiöstä lähteneet tulipalot ovat. Pienissä asunnoissa säilytystila on toki vähissä, mutta sitä suuremmalla syyllä olisi syytä kiinnittää huomiota lieteen liittyviin paloriskeihin”, Kuurne sanoo.
Tulipalo voi syttyä tilanteissa, joissa liedellä on tavaraa ja väärä levy on kytketty päälle. Tällaisissa tapauksissa paloa ei Kuurnen mukaan olisi todennäköisesti syttynyt, jos liedellä ei olisi ollut mitään ylimääräistä.
”Siinä ottaa aina riskin, kun jättää ruoanjämät tai laittaa ylimääräistä tavaraa liedelle tai pöydälle sen viereen. Tärkein viesti onkin, että liesi ei ole säilytyspaikka”, Kuurne sanoo.
Tulipalon riskiä nostaa usein se, että liesi jätetään vartioimatta. Ruoanlaitto voi esimerkiksi unohtua, jolloin ruoka alkaa kärytä. Tällaisissa tilanteissa palovaroitin on ehdottoman tärkeä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







