Lakritsi käy ruuanlaittoon, julistaa huippukokki
Lakritsin ystävät kokoontuvat tänään ja huomenna Helsingissä.Lakritsi sopii paitsi leivontaan myös gourmet-ruokiin ja arkiruuan mausteeksikin, toteaa kansainvälisesti tunnettu molekyyligastronomiaan perehtynyt kokki Douglas Spiik.
Suomalaistaustainen Spiik on Ruotsissa viime viikonloppuna pidettyjen Lakritsifestivaalien festivaalikokki. Tänä viikonloppuna vastaava tapahtuma järjestetään Helsingissä Wanhassa Satamassa Katajanokalla.
Spiik luennoi ja opastaa lakritsiruokien valmistukseen Helsingissä tänään ja huomenna. Luvassa on muun muassa lakritsilla graavattua entrecoteta hapatetuilla syysvihanneksilla ja lakritsiemulsiolla.
”Odotan innolla suomalaisten messuvieraiden tapaamista ja sitä, että yhdessä heidän kanssaan saan kehitellä uusia tapoja käyttää lakritsia ja salmiakkia.”
Lakritsifestivaalin tavoitteena on järjestäjien mukaan levittää lakritsin ilosanomaa. Tänä vuonna festivaalilla pohditaan muun muassa sitä, onko lakritsi isompi juttu Suomessa vai Ruotsissa.
Tukholmassa tapahtuma on järjestetty vuodesta 2009 alkaen. Helsingissä se järjestetään nyt toistamiseen.
Tukholman festivaalilla oli tänä vuonna 11 000. Helsingissä lakritsi kiinnosti viime vuonna 1 500 kävijää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

