Yllätä juhlijat sitruunatahnalla täytetyillä pikkuleivillä
Makoisien sitruunapalojen valmistamiseen ei tarvitse muotteja.
Nämä pikkuleivät syntyvät helposti levynä paistetusta taikinapohjasta taitellen. Kuva: Sanne Katainen- 40—50 kappaletta
- Ainekset
- 150 g voita
- 1 dl sokeria
- 1 dl fariinisokeria
- 1 kananmuna
- 3 dl kaurahiutaleita
- 2 dl kookoshiutaleita
- 1 dl vehnäjauhoja
- 2 tl sitruunan raastettua kuorta
- 2 tl vaniljasokeria
- 2 tl leivinjauhetta
- 1 tl ruokasoodaa
- Väliin
- noin 2 dl lemoncurdia eli sitruunatahnaa
Valmistusohje
Vaahdota pehmeä rasva ja sokerit.
Vatkaa mukaan muna. Yhdistä kaikki kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan ja sekoita tasaiseksi.
Jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinapalat kahden leivinpaperin välissä liki pellin kokoisiksi ohuen tasaisiksi levyiksi. Poista päällimmäinen leivinpaperi, vedä taikina aluspapereineen pellille ja paista levyjä 175-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia. Jäähdytä.
Lohko levystä haluamasi kokoisia paloja. Sivele marmeladia yhdelle palalle ja nosta toinen päälle. Tuprauta halutessasi koristeeksi vielä tomusokeria.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


