
Isokyröläinen sauna avautui Helsingin keskustaan – viereisessä baarissa voi asioida kylpytakissa
Pieni 14 hengen sauna kuuluu Kyrö Distillery Company -tislaamolle.
Kyrön markkinointijohtaja Mikko Koskinen otti ensimmäitä vieraita vastaan kylpytakissa. Kuva: Janiko KemppiHelsingin Keskuskadulla sijaitsevan Citycenter-kauppakeskuksen sisäpihalle on nyt avautunut pieni sauna, jonka yhteydessä toimii 100 asiakasta vetävä Kyrö Sauna Bar -baari.
Kyrön markkinointijohtaja Mikko Koskinen kertoo, että alkujaan tarkoituksena oli avata terassisauna kadun puolelle. Tämä ei kuitenkaan käynyt, koska saunarakennus olisi ollut liian näkyvä osa katukuvaa.
Sisäpihalle saunan rakentaminen kuitenkin onnistui, joskin sinnekin saunan rakentamisessa vaadittiin tarkkojen vaatimusten noudattamista. Esimerkiksi puusaunaa ei olisi ollut mahdollista saunaan ottaa paloturvallisuussyistä ottaa käyttöön.
”Saunaa piti sentti sentiltä sijoittaa kohdilleen turvamääräysten mukaistesti”, Koskinen kertoo.
“Tällaista saunatoteutusta ei Suomessa ole nähty, ja on ilo olla toteuttamassa sitä. Ja saihan oma yrityksemmekin alkunsa saunassa, ehkä tässäkin saunassa ideoidaan jotain elämää tai yhteiskuntaa muuttavaa.”
Kiinnostus avautunutta Kyrön Saunaa kohtaan on ollut suurta, ja ensimmäisille varausviikoille onkin enää vain hajapaikkoja vapaana. Sauna on auki keskiviikosta lauantaihin aina uuteenvuoteen saakka.
Pukuhuoneiden sijaan vaatteiden vaihto tapahtuu unisex-pukeutumiskopeissa. Saunassa on käytettävä uima-asua ja baarissa on mahdollista asioida kylpytakissa. Saunavuoro kestää tunnin ja maksaa 25€ sisältäen pyyhkeen, laudeliinan sekä kylpytakin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








