Vanhaa leipää myydään tuoreena
Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum kertoo, että kaupan paistopisteestä ostetun leivän taikina saattaa paistohetkellä olla 12 kuukautta vanhaa. Silti moni mieltää sen tuoreemmaksi kuin aamulla jauhoista alkaen leivotun.Mielikuvien vääristyminen ei Vitzthumin mukaan ole kuluttajan syy.
"Leipomoteollisuudella on vielä paljon tekemistä, että osaamme viestiä tuoreudesta oikealla tavalla.”
Kaupan paistopisteiden yleistyminen on Fazerille suuri uhka. Iso osa niiden raaka-aineesta tuodaan ulkomailta.
Tuontitavaran tarkkaa osuutta Vitzthum ei tiedä. ”Mutta usein, kun putoamme pois jostakin tarjouskilpailusta, saamme tietää, että puolalainen, saksalainen tai ranskalainen toimittaja pystyi tarjoamaan tuotteet halvemmalla.”
Kuluttajatutkimukset osoittavat, että suomalaiset arvostavat kotimaisuutta. Miksi tuonti silti kasvaa?
Toisaalta kuluttaja on tässä taloustilanteessa erittäin herkkä valitsemaan halvempaa, Vitzthum sanoo.
Toisaalta paistopisteen leivän alkuperää ei aina ehkä tunneta.
”Joskus hämmästyttää se, että aamulla meidän leipomossa leivottu, valmiiksi pakattu leipä, joka ostetaan illalla, mielletään vähemmän tuoreeksi kuin Keski-Euroopasta tuleva pakasteleipä, joka saattaa olla 12 kuukautta vanha, kun se paistetaan.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

