- Nurmes
Söin täällä: Syksyinen Pielinen ikkunassa ja kausiruokaa lounaspöydässä – työmatkailija kiittää
Paikallisuus on vahva elementti Nurmeksen Hyvärilässä.Lounaan syöminen Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskuksessa Nurmeksessa ruokkii vatsan lisäksi mieltä. Kartanoravintolan avarassa ja viihtyisässä ruokailutilassa katseen voi ruuan lomassa suunnata suoraan syksyiselle Pieliselle.
Ruskan koristamaan maisemaan sopii hyvin syksyisenä maanantaina tarjottu perinteinen sianlihakastike ja muusi. Lisukkeiksi löytyy kauteen hyvin sopivia raasteita sekä pari eri salaattivaihtoehtoa. Lisäksi tarjolla on pieniä muikkuja, jotka tosin eivät ole parhaimmillaan kylmänä. Leivät ovat tuoreita ja kotikalja perinteisen hyvää.
Lounasseura kehuu mehua mukavan ei-teollisen makuiseksi. Se näyttääkin buffetpöydän yläpuolelle asetetun taulun mukaan tulevan paikalliselta toimijalta, kuten moni muukin tuote. Ruokaleipiä sekä makeita leivonnaisia hankitaan kahdesta paikallisesta leipomosta ja oman paikkakunnan tuotantoa ovat myös muun muassa mehut ja soseet sekä kalat, juurekset ja porsaanleike.
Maittavan peruslounaan kruunaa jälkiruoka: karjalainen rukiinen mustikkakukko, jossa on runsaasti marjaa ja rapsakka kuori. Tällaista saa harvoin. Lounaan hinta on 13,5 euroa, mikä voisi tuntua paikoin maaseudulla hieman korkealta. Maisema ja lähiruuan suosiminen asettavat kuitenkin hinta-laatusuhteen oivasti kohdilleen.
Nuoriso- ja matkailukeskus Hyvärilä, Lomatie 12, 75500 Nurmes
Artikkelin aiheet - Osaston luetuimmat





