Hunajaiset lanttukuutiot
Pieniksi kuutioiksi leikattuna lanttu hautuu liedellä nopeasti maukkaaksi lisukkeeksi niin kinkulle kuin kalkkunalle. Viimeistellyn silauksen lantut saavat voista, rosmariinista ja hunajasta.Hunajaiset lanttukuutiot
4 annosta
Ainekset
- 600 g lanttua
- 1 rkl voita tai öljyä
- 2 rkl hunajaa
- 1½ rkl tuoretta rosmariinia silputtuna
- ¾ tl suolaa
- ½ tl mustapippuria rouhittuna
- (tilkka vettä tai kasvislientä)
Valmistusohje
Halkaise lanttu. Kuori se tukevalla kokkiveitsellä vuolemalla. Leikkaa lanttu sokeripalan kokoisiksi kuutioiksi.
Kuumenna rasva paistinpannussa tai laakeassa paistokasarissa, ja kääntele siinä lanttuja muutaman minuutin ajan, kunnes ne ovat hiukan pehmenneet ja saaneet väriä.
Lisää hunaja ja mausteet. Sekoita hyvin, ja peitä kannella. Anna lanttujen hautua napakan kypsiksi, 10–15 minuuttia. Voit halutessasi lisätä pannuun haudutusnesteeksi tilkan vettä tai kasvislientä.
Tarjoa lanttukuutioita liha- ja makkararuokien lisäkkeenä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


