Miljoona kiloa kolasiirappia jysäytti kolajuomat suomalaisten tietoisuuteen – nykyään suomalaiset suosivat sokerittomia virvoitusjuomia

Virvoitusjuomien valikoima on kasvanut ja suomalaisten maku muuttunut terveysvaikutteisten juomien suuntaan.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Virvoitusjuomat maistuvat suomalaisille vuosikymmenestä toiseen, mutta virvoitusjuomamarkkinat itsessään ovat muuttuneet melkoisesti, kertoo Hartwallin markkinointijohtaja Matti Ristola.

Virvoitusjuomat valmistetaan sekoittamalla puhdistettuun veteen esimerkiksi mehutiivistettä, aromeja ja sokeria tai muuta makeutusainetta. Lopuksi juoma hiilihapotetaan.

Sotien jälkeen oli tarjolla vain muutaman makuisia virvoitusjuomia, mutta nykyään joka tilanteeseen voi valita erilaisen.

Perinteisten, sokerilla maustettujen virvoitusjuomien rinnalle – tai oikeastaan jo ohi – ovat kirineet sokerittomat vaihtoehdot. Hartwallin myymistä tuotteista niitä on jo valtaosa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomea erottaa myös se, että meillä on vahvoja kotimaisia brändejä, eivätkä pelkät cocacolat ja pepsit hallitse markkinaa. – Matti Ristola, Hartwall

Yhtiön virvoitusjuomabrändeistä Jaffa on säilyttänyt asemansa kansan suosikkina yli 70 vuotta. Vuonna 1949 appelsiinit olivat Suomessa harvinaista herkkua, joten appelsiinilimonadille oli kysyntää.

Jaffa-tuoteperhe on matkan varrella laajentunut.

Ristolan mukaan sitruksenmakuisten limsojen lisäksi suomalaisille maistuvat kolajuomat. Niistäkin valtaosa myydään nykyään sokerittomana, mutta alun perin ne sisälsivät sokeripitoista kolasiirappia.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Panimoliitto kertoo verkkosivuillaan, että vuonna 1946 Suomen kansanhuoltoviranomaiset ostivat miljoonan kilon erän kolasiirappia. Se myytiin yli 80 virvoitusjuomavalmistajalle, ja kolajuomat rynnivät kertarysäyksellä suomalaisten tietoisuuteen.

Sokerittomien virvoitusjuomien suosio erottaa Suomen ja Norjan muusta Euroopasta, jossa Matti Ristolan mukaan valtaosa virvoitusjuomista nautitaan sokeripitoisena. Lisäksi Suomi ja Ruotsi erottuvat siinä, että funktionaaliset eli terveysvaikutteisina markkinoidut juomat ovat suosittuja.

”Suomea erottaa myös se, että meillä on vahvoja kotimaisia brändejä, eivätkä pelkät cocacolat ja pepsit hallitse markkinaa”, hän huomauttaa.

Funktionaalisten juomien tuoteryhmää ei edes ollut vielä 2000-luvun alussa, mutta nyt niiden markkina kasvaa jatkuvasti. Tuotteissa on esimerkiksi vitamiineja, mineraaleja tai aminohappoja.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Se täytyy sanoa, että suomalaiset ovat nykyään innokkaasti kokeilemassa uutuuksia”, Ristola sanoo.

Valtaosa uusista virvoitusjuomista tulee siksi markkinoille huhti–toukokuun vaihteessa. Lisäksi lämmin kesä kasvattaa virvoitusjuomien menekkiä varmasti. Se nähtiin viime kesänä, kun kaikkien virvoitusjuomien myynti kasvoi 8 ja kivennäisvesien 16 prosenttia edeltävään kesään verrattuna.

Ristola ennakoi, että virvoitusjuomissa nähdään oluista tuttu ilmiö: pienet erikoiserät.

”Buumi on vielä orastava, mutta kyllä se kansainvälisistä tuulista päätellen on tulossa.”