Söin täällä: Junaa ei tule mutta lounas on mainio
Kurikassa on helppo hankkia lähiruokaa, sillä maataloutta ja elintarvikejalostusta on Etelä-Pohjanmaalla runsaasti.Hyvän lounaan metsästäjän kannattaa Kurikassa etsiä kylän keskeltä rautatieasemaa. Suupohjan radan matkustajaliikenne loppui jo 1960-luvulla, mutta hienossa asemarakennuksessa vuodelta 1920 on tunnelmallinen ruokaravintola Wanha Asema.
Testimaanantaina seisovassa pöydässä oli tarjolla pääruokina maissikanaa tai silakkalaatikkoa. Ateriaa täydensi runsas salaattivalikoima. Ruoka oli jälleen yhtä maukasta kuin edellisilläkin lounaspiipahduksilla. Vain jälkiruoka oli pieni pettymys: säilykehedelmäsalaattia.
Jos ruokailun jälkeen ei ole kiire, asemalla voi tutustua harmonikkakokoelmaan ja kaupungin historiasta kertovaan kuvanäyttelyyn. Vanhoissa kuvissa esittäytyvät vanhat kurikkalaiset rakennukset – muun muassa potkukelkkatehdas.
Ravintolan yrittäjä Janne Hautaluoma on Etelä-Suomesta saapunut paluumuuttaja.
”Aikaisemmin äitini piti tätä yhtiökumppanin kanssa 15 vuotta”, hän kertoo.
Lähiruokaa on Hautaluoman mukaan helppoa hankkia Etelä-Pohjanmaalla, kun maataloutta ja elintarvikejalostusta on alueella paljon.
”Liha- ja maitotuotteissa pyrimme käyttämään sataprosenttisesti suomalaisia raaka-aineita.”
Wanha Asema, Laurintie 28, 61300 Kurikka, www.wanha-asema.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

