Tämä tekee lohesta ja kalasta terveellistä ravintoa – tutkijat selvittivät, miten lohessa olevat yhdisteet vaikuttavat meihin
Kalaruuan terveysvaikutuksia ylistetään, mutta harvalla on siitä syvempää käsitystä. Nyt se tiedetään, ja tuloksia voi yleistää myös muihin kalalajeihin.Lohi ja muut rasvaiset kalat ovat terveellisen syötävän maineessa. Hyvän kalarasvan lisäksi lohesta saa hyödyllisiä proteiineja, vitamiineja ja mineraaleja.
Coloradon yliopiston tutkijaryhmä analysoi, minkälaisia ravinteita lohesta kaiken kaikkiaan meihin syöjiin kertyy.
He rekrytoivat nelisenkymmentä osallistujaa kokeeseen, jossa kontrolloiduissa oloissa tarjottiin välimerellisen ruokavalion mukaisia aterioita kahden viiden viikon jakson ajan.
Aterioihin kuului kaksi kertaa viikossa lohta. Muuten dieetissä oli runsaasti kasviksia ja kokojyvätuotteita, mutta vähän sokeria ja jalostettuja elintarvikkeita.
Varsinainen urakka tutkijoilla oli syötävien ruoka-aineiden ja syöjien veren tarkassa kemiallisessa analyysissä. Tarkoituksena oli selvittää etenkin lohesta peräisin olevien yhdisteiden ilmaantumista syöjien vereen, ja niiden vaikutusta sydäntautien riskitekijöihin.
Laboratoriossa analysoitiin yhteensä sadan tarjolla olleen ruoka-aineen sisältämät kemialliset yhdisteet. Niitä tunnistettiin 1 518, joista 508 oli lohesta.
Hyödyillä on yhteys rasvahappoihin.
Syöjien verestä löytyi 139 lohesta peräisin olevaa yhdistettä. Niiden joukossa oli omega-3- ja muita monityydyttämättömiä rasvahappoja. Ne vaikuttivat edullisesti veren rasva-arvoihin, kuten kolesteroleihin ja rasvoja kuljettavaan ApoB-lipoproteiiniin. Myös B-vitamiineja, kaliumia ja seleeniä oli imeytynyt.
Erikoista kyllä, jotkut lohesta peräisin olevat yhdisteet vähenivät lohen syönnin jälkeen. Se muistuttaa yksilöllisistä eroista ja voi olla heijastus vaikka suolen mikrobien toiminnasta.
Artikkelista ei käy ilmi mitä lohta ihmisille syötettiin. Esimerkiksi villin ja kasvatetun lohen välillä on ravitsemuksellisia eroja. Todennäköisesti kyse oli kasvatetusta, joka täällä meilläkin on valtalohi, oli sitten kyse meri-tai kirjolohesta.
Erot eivät kuitenkaan liene ratkaisevia terveyden kannalta. On myös hyvä muistaa, että muutkin rasvaiset kalat, kuten muikku, siika ja silakka, ovat samaan tapaan terveellisiä kuin lohet.
Ne ovat lisäksi villikaloina ekologista ravintoa.
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







