Jalasjärvelle pannaan oma olut
Ensi vuoden alussa osaksi Kurikkaa sulautuva Jalasjärvi ei painu unholaan huomaamatta. Kunta saa oman oluen lähes 150-vuotisen olemassaolonsa kunniaksi.Greippisyys, trooppinen hedelmä ja havu lyövät kättä eteläpohjalaisuuden kanssa, kun Jalasjärven kunnalle pannaan oma olut. Eksoottiset maut sisältävän pintahiivaoluen eli pale alen valmistaa Sori Brewing —panimo.
Idea omasta oluesta on peräsin jalasjärveläiseltä K-kauppiaalta Ilari Konstakselta.
"Jalasjärven kunta sulautuu vuodenvaihteessa osaksi Kurikan kaupunkia. Ajattelin, että tapahtumaa ei voi ohittaa pelkällä olankohautuksella, vaan perinteikkään kunnan pitkää ja komeaa historiaa tulisi kunnioittaa jollain tavoin. Oman oluen paneminen tuntui luontevalta vaihtoehdolta", kauppias kertoo.
Hän esitti idean Akusti-kulttuuritapahtuman järjestelyissä mukana olevalle Mikko Jokipiille, joka innostui asiasta. Sori Brewing valikoitui oluen tekijäksi, koska yksi panimon perustajista on Konstaksen opiskelukaveriTampereelta. Olutpullon etiketissä on Rehupiikles-yhtyeen lyriikkaa.
Olutta myydään alkaa Aukusti-viikolla K-supermarket Jalasjärvessä. Lisäksi sitä saa rajoitetusti Aukusti-tapahtumasta 14.—15.8.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
