Mehevä jugurtti-marjapiirakka
Mamman marjapiirakkana tutun kermaviili-marjatäytteisen piirakan voi tehdä myös vaniljajugurtista. Jugurtti mehevöittää täytteen lisäksi myös pohjaa.
Piirakka on suomalaisten suosima tapa tarjota pakkasmarjat makeassa muodossa. Kuva: Jaana KankaanpääMehevä jugurtti-marjapiirakka
12 palaa
Ainekset
Pohja
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1 dl sokeria
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 tl kardemummaa
- 1 kananmuna
- 1 dl voita sulatettuna
- 1 dl vaniljajugurttia
- noin 4 dl pakastemarjoja (esimerkiksi mustikoita ja herukoita)
Päälle
- 2 dl vaniljajugurttia
- ¾ dl sokeria
- 1 kananmuna
Valmistusohje
Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
Lisää joukkoon muna, haalea voisula ja jugurtti. Sekoita tasaiseksi.
Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan (Ø 26 cm). Ripottele taikinapohjan päälle jäiset marjat.
Sekoita jugurtti, sokeri ja muna keskenään. Kaada seos ohuena nauhana tasaisesti marjojen päälle.
Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alimmalla ritilätasolla noin 35 minuuttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
