Luumu-omenapiiras
Leivo luumuista ja omenoista herkullinen piiras, jonka taikina syntyy helposti sekoittamalla. Vaniljarahka mehevöittää pohjan.Luumu-omenapiiras
noin 20 palaa
Ainekset
Pohja
- 1 prk (200 g) vaniljarahkaa
- 100 g voita
- 1 rkl sokeria
- 2 dl vehnäjauhoja
- 1 dl kauralesettä
- 1 tl leivinjauhetta
Pinnalle
- 4-5 (400 g) omenoita
- 3-4 (200 g) tuoreita luumuja
- 1 dl kuohukermaa
- 1/2 dl fariinisokeria
- ripaus suolaa
Valmistusohje
Sekoita rahka ja pehmeä voi keskenään. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-rahkaseokseen.
Taikinaa ei kannata vaivata, ainoastaan sekoittaa nopeasti. Anna taikinan levätä jääkaapissa omenoiden ja luumujen viipaloinnin ajan. Pese hedelmät ja kuori omenat. Ota luumuista kivi ja omenoista siemenkota. Leikkaa hedelmät ohuiksi viipaleiksi.
Kauli taikina suorakaiteeksi noin 35 x 25 cm ja nosta uunivuoan pohjalle ja reunoille. Levitä omena- ja luumuviipaleet pohjalle siten, että viipaleet vuorottelevat. Kiehauta kermasta ja fariinisokerista seos. Mausta suolaripauksella. Sivele seosta pullasudilla hedelmäviipaleiden päälle.
Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

