Valtaosa meistä ei ole tyytyväinen syömisiinsä, ja tässä piilee ristiriita – ruokasuhde on ihmisen koko historia

MTK:n 22. liittokokous ja 50-vuotisjuhla Helsingissä 1967. Näkymä juhlaravintolasta. Kuva: Erkki Voutilainen

Näin syöt terveellisesti, tällainen lounas edistää terveyttä ja nämä ruoka-aineet ovat haitaksi terveydelle. Nykymaailma pursuaa tietoa ja väitteitä ruuan terveellisyydestä, joten voisi kuvitella, että ruuan terveellisyydestä puhuminen on tämän vuosituhannen ilmiö.

Näin ei kuitenkaan ole, kertoo yliopistonlehtori Sanna Talvia Itä-Suomen yliopiston soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastolta. Ruuan ja terveyden yhteys on tunnettu jo tuhansia vuosia, ja esimerkiksi länsimaisen lääketieteen isänä pidetty Hippokrates (460–377 eaa.) näki ruualla lääkitseviä vaikutuksia.

1800–1900-lukujen taitteessa tieteen ja teknologian kehittyminen mahdollistivat ravitsemustieteellisen lähestymistavan ruokaan. Sitä mukaa, kun eri ruoka-aineiden sisältämiä ravintoaineita saatiin selville, sitä paremmin ravitsemustieteellistä tietoa pystyttiin ohjaamaan erityisesti aliravitsemuksen vastaiseen taisteluun.

Toisen maailmansodan jälkeen elintaso kohosi, ja länsimaissa aliravitsemusta suuremmaksi ongelmaksi nousivat elintasosairaudet, joille altistaa muun muassa ylipaino.

”Syömisen, terveyden ja kehon koon välinen yhteys on juurtunut ajatuksiin syvälle, ja sitä vasten peilataan, millaista ihmistä pidetään hyvänä ja kiiteltynä”, Talvia tiivistää.

Tällaisessa yksioikoisessa ajattelussa piilee kuitenkin ristiriita. Valtaosa meistä ei ole tyytyväisiä siihen, miten syömme, emmekä näin ollen myöskään siihen, millaisia olemme.

”Ihmiset ikään kuin lunastavat olemassaolonsa oikeutuksen sillä, että he pyrkivät syömään mahdollisimman terveellisesti ja kehoaan kontrolloiden”, Talvia tiivistää.

Tällaisessa ajattelutavassa on yksi perimmäinen ongelma: ihminen ajattelee, ettei hän kelpaa ympäröivälle maailmalle sellaisena kuin hän on. Ihmisen ruokasuhteen parantaminen onkin yllättävän monisyinen vyyhti.

Ruokasuhdetta on perinteisesti lähdetty selvittämään esimerkiksi ruokapäiväkirjaa pitämällä. Tämä on kuitenkin vain pieni osa ihmisen ruokasuhdetta, sillä syömäämme ruokaan nimittäin liittyy koko elämämme historia. Jo varhaislapsuudesta alkaen ihminen muodostaa ruokaan liittyviä tunteita ja ihanteita.

Talvia korostaa, ettei ruokasuhteen perkaamisen tarkoituksena ole ummistaa silmiä todellisuudelta tai tehdä ihmisistä yhdenlaisia. Kun oman ruokasuhteensa taustat ymmärtää, löytää myös selityksen monelle asialle.

Tällä tavoin itsensä pystyy hyväksymään: minun historiallani minusta on tullut juuri tällainen, ja olen tällaisena arvokas ihminen. Epätäydellisyys on osa ihmisyyttä, ja siten myös osa ruokasuhdetta.

”Jos elämäänsä haluaa muutosta, on paljon rakentavampaa olla sinut itsensä kanssa kuin pyrkiä täyttämään ne normit, joita olettaa muiden vaativan”, Talvia muotoilee.

Miksi syömisestä ylipäätään on tullut niin kovin vaikea asia? Talvia pohtii, että ruuan avulla ihminen kokee pystyvänsä jäsentämään sekä aikaa että tekemisiään. Ei ole sattumaa, että esimerkiksi varhaisperunoita odotetaan kesäkuussa kieli pitkällä – tällä tavoin ruoka rytmittää aikaa, luo elämään rutiineja ja antaa tunteen siitä, että asioiden hallinta on omissa käsissä.

Ihminen saattaa myös kokea, että hankalassa elämäntilanteessa ruoka on ainoa tai viimeinen asia, jota pystyy kontrolloimaan. Talvia muistuttaa, että kyse ei aina ole diagnosoidusta syömishäiriöstä, sillä mustavalkoisen terve–syömishäiriöinen-jaottelun sijaan kyse on lukuisista harmaan sävyistä.

”Jos pyrkii liian mustavalkoisesti edistämään terveyttään syömällä terveellisesti, voi päätyä kaltevalle pinnalle, jossa ääriterveellinen syöminen alkaa lopulta hallita elämää.”