Nyt etsitään Suomen parasta ruokamatkailutuotetta – nämä 15 pääsivät finaaliin
Ruokamatkailukilpailulla tuodaan esiin Suomen ruokamatkailun kärkituotteita ja innovatiivisia ratkaisuja.Tämän vuoden Hungry for Finland -ruokamatkakilpailuun osallistui tänä vuonna 46 tuotetta eri puolilta Suomea. Mukana oli erilaisia paketoituja ruokamatkoja, ruokamatkailureittejä, ravintoloita ja kahviloita, teemallisia menuja, käyntikohteita, tapahtumia, tislaamoja, pienpanimoita, viinitiloja, ruoanvalmistuskursseja sekä luontoruokailu- ja katuruokakohteita.
Ruokamatkailukilpailun tavoitteena on vahvistaa elämyksellisen ruokamatkailun tuotteistamista Suomessa, etsiä ruokamatkailun kärkituotteita ja vahvistaa aitoa yhteistyötä. Kyseessä on viides kerta, kun kilpailu järjestetään.
Tuomarit kiinnittävät kilpailussa huomiota asiakaslähtöisyyteen ja elämyksellisyyteen. Painoarvoa annetaan sille, miten paikallisuutta, lähiruokaa ja tarinoita on käytetty myynti- ja markkinointikanavien hyödyntämisessä. Lisäksi tuotteen vastuullisuutta, liiketoiminnallisuutta, verkostoja ja digitaalisuutta arvioidaan.
”Mukana on jo hyvin ammattimaisesti toimivia yrityksiä ja tuotteita, joissa vastuullisuusviestintäkin on jo hallussa. Ilahduttanut on erityisesti nuorien ja uusien yrittäjien osallistuminen osittain työvoimapulassa kamppailevalla alalla. Myönteistä on myös monipuolinen tarjonta viimeisen päälle fine diningista elämänmakuisiin ja rouheisiin ruokamatkailutuotteisiin”, kilpailuraadin puheenjohtaja Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo.
Kilpailun voittajat palkitaan 30. marraskuuta Ruokamatkailufestivaaleilla Helsingissä. Pääpalkinto on 5000 euroa. 2. ja 3. sija palkitaan 2000 eurolla.
Alla on listattu 15 finalistia, joista voittaja valitaan.
- Glowing Ember -kotaillallinen, Glowing Ember, Lappi, Rovaniemi
- Iitin Maatilatori, Iitin Maatilatori Oy, Päijät-Häme, Kausala
- Illallisristeily Loistokarin saarelle, Höyrylaiva s/s Ukkopekka, Varsinais-Suomi, Turku
- Luonnottaren lounasbuffetti, Hiljaisen Kansan Niittykahvila, Kainuun Kuutamokeika
- Kansainvälinen ruokavuosikalenteri, Visit Lahti – verkkosivusto, jolla esitellään ruokamatkailua ja ruokaa neljän vuoden ajan kautta ja 12 makureittiä, Päijät-Häme
- Karjalainen makumatka, paketoitu ruokareitti, Huoneistohotelli Lietsu, Valamon luostari & Villa Ruusula, Pohjois-Karjala, Joensuu
- Kymenlaakson ruokaidentiteetti, alueellinen hanke, verkkosivusto, jossa esittelyssä 13 ruokamatkailutuotetta, Visit Kotka Hamina
- Mushroom Hunting, Taiga Times, Kanta-Häme ja Uusimaa
- Piknin omenapuun alla ja Taste of Archipelago -tapahtuma, Tammiston Kuulas, Varsinais-Suomi, Naantali
- Ravintola Vår, Vår menu, Vår group Oy, Uusimaa, Porvoo
- Restaurant Solitary, RT Restaurants Oy, Etelä-Savo, Rantasalmi
- Saunaa ja herkuttelua Lonnan saarella, Lonnan saari / Oy Lonnan Hyväntuulenkeidas Ab, Uusimaa, Helsinki
- Sicapelle ja Hotel Onni Experience, Illallinen ja yöelämys, Kova ja Kiivas Oy, Uusimaa, Porvoo
- Taste the traditional flavors and aromas of four different provinces, paketoitu ruokareitti, Äksyt Ämmät Oy, Kainuu, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo
- Tislaamokierros & Tasting, Oy Gust. Ranin / Lignell & Piispanen, Pohjois-Savo, Kuopio.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








