Uunilahna

(4–6 annosta)
1 kookas lahna (noin 1,5 kg)
suolaa
sitruunamehua
mustapippuria
Täyte:
1 dl puuroriisiä
1 salottisipuli
1 kovaksi keitetty kananmuna
pieni nippu tuoretta tilliä
suolaa
Kuorrutus:
25 g pehmeää voita
1 rkl sinappia
pari kourallista korppujauhoja
Perkaa ja suomusta lahna, huuhtele se vedellä ja pyyhi talouspaperilla.
Hiero kalan pintaan ja sisälle suolaa, pippuria ja sitruunamehua.
Keitä riisi puolikypsäksi runsaassa, suolalla maustetussa vedessä. Silppua sipuli ja keitetty kananmuna ja yhdistä ne riisin kanssa täytteeksi. Mausta täyte tillisilpulla ja suolalla.
Täytä lahnan vatsa riisi-munatäytteellä ja kiinnitä aukko parilla hammastikulla paistamisen ajaksi.
Sekoita sinappi pehmeään voihin ja levitä seos lahnan pinnalle. Ripottele päälle korppujauhoja.
Levitä uuniritilän päälle leivinpaperi ja aseta lahna sille. Pane uunipelti ritilän alle, jottei kalasta irtoava rasva sotke uunia. Paista 175 asteessa noin tunnin ajan.
Tarjoa uunilahna herne-sienirisoton tai perunamuusin kanssa.
Suosi särkikaloja
- Särkikaloihin kuuluva lahna on suureksi kasvava, litteä kala. Sen luontainen elinalue yltää pohjoisessa ainakin Oulujoen vesistöön saakka.
- Parhaana lahnasesonkina pidetään kevättä, mutta sitä saadaan esimerkiksi verkoilla myös muina vuodenaikoina. Lahnaa ei usein näe kalatiskissä, mutta halutessaan sitä voi tilata kalakauppiaalta.
- Särkikalat rehevöittävät vesistöjä, minkä vuoksi niiden hyödyntäminen ruuaksi on järkevää.
- Täytetty uunilahna on perinteinen, juhlava mutta jo melkein unohtunut sunnuntairuoka.
Osaston luetuimmat
- Lidliltä raju alekampanja: Viiden euron alekuponki ostoksiin lähes koko joulukuulle
- Tiedätkö, missä avattiin Suomen ensimmäinen pizzeria? Kebab tuli kaveriksi vasta myöhemmin
- Sekaruokavalio on palannut suomalaisten lautasille: ”Lihan välttäminen on laantunut”
- Söin täällä: Sisustukseltaan hurmaava tamperelaisravintola kompastuu mauttomaan annokseen
- Muhkeat pannukakut paistuvat rapeareunaisiksi pannulla – nappaa resepti talteen
- Parsakaalisosekeitto
- Aarre | Mureat peurakääryleet ja juuresmuusi ovat mainio pari loppusyksyn juhlapöytään