Vävypojan riistapata

(8 annosta)
noin 1 kg peuran tai hirven lapaa tai kulmapaistia
0,5 dl öljyä
2 rkl juustokuminaa
1 rkl jauhettua kanelia
1 rkl jauhettua inkivääriä
1–2 rkl keskivahvaa chilijauhetta
1 rkl rouhittua mustapippuria
4 tl suolaa
4 valkosipulinkynttä
4 rkl hunajaa
1 dl tomaattipyreetä
7 dl turkkilaista jogurttia
2 tölkkiä tomaattimurskaa
5–6 pienehköä sipulia
1 dl vettä
Lihojen paistamiseen:
tilkka öljyä
Koristeeksi:
1 ruukkupersilja
(1 ruukkukorianteri)
Tarjoiluun:
2 dl turkkilaista jogurttia
Sulata pakastettu riistaliha jääkaapissa (1–2 vuorokautta).
Tee marinadi: Kaada öljy suureen kulhoon ja sekoita siihen kuivat mausteet. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet ja lisää ne mukaan, samoin hunaja (lämmitä sitä tarvittaessa juoksevaksi), tomaattipyree ja 4 dl turkkilaista jogurttia. Sekoita.
Poista lihasta kalvot terävällä veitsellä ja paloittele liha parin kolmen sentin kuutioiksi. Laita lihakuutiot marinadiin ja kääntele, kunnes ne ovat kokonaan marinadissa. Peitä kulho kelmulla tai lautasella ja laita jääkaappiin. Anna marinoitua yön yli tai vähintään kolmisen tuntia.
Ruskista marinoidut lihakuutiot pienissä erissä öljytilkassa paistinpannulla ja laita ne sitten uuninkestävään, kannelliseen pataan. Kuori sipulit ja leikkaa ne lohkoiksi, lisää lohkot pataan kerroksittain lihan kanssa.
Kaada lihojen marinointiastiaan 2 tölkkiä laadukasta tomaattimurskaa (huuhdo tölkit vesitilkalla ja lisää myös se) ja 3 dl jogurttia. Sekoita ja kaada uunipataan lihojen ja sipulien päälle.
Hauduta ruokaa uunipadassa kannen alla 175-asteisessa uunissa kolmisen tuntia.
Ota ruoka uunista, sekoita hiukan ja tarkista maku. Silppua ruuan sekaan ja koristeeksi runsaasti tuoretta persiljaa ja halutessasi tuoretta korianteria.
Tarjoa keitetyn (basmati)riisin, riisi-ohran tai spelttihelmien sekä vihreiden vihannesten kanssa. Nosta pöytään tarjolle myös turkkilaista jogurttia, joka viilentää ruuan mausteisuutta.
Vinkki! Ruuan tulisuutta voi säädellä syöjien mukaan chilijauhetta lisäämällä tai vähentämällä.
Osaston luetuimmat
- Lidliltä raju alekampanja: Viiden euron alekuponki ostoksiin lähes koko joulukuulle
- Tässä on vuoden punaviini – ”Enemmän kuin hintansa arvoinen” Bordeaux’n huippuviini sopii hyvin myös jouluruoalle
- Tiedätkö, missä avattiin Suomen ensimmäinen pizzeria? Kebab tuli kaveriksi vasta myöhemmin
- Aarre | Mureat peurakääryleet ja juuresmuusi ovat mainio pari loppusyksyn juhlapöytään
- Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria
- Parsakaalisosekeitto
- Söin täällä: Sisustukseltaan hurmaava tamperelaisravintola kompastuu mauttomaan annokseen