Resepti

Hapankaali

Jaana Kankaanpää
Hapankaalia kannattaa tehdä kerralla iso annos.

Hapankaali

Ainekset
  • 10 kg kaalia suikaleina
  • 50–150 g merisuolaa (noin ½ –1 ½ dl eli 0,5–1,5 %)
  • 10 porkkanaa raastettuna
  • 1 dl kokonaisia kuminansiemeniä
  • 2 omenaa raastettuna
  • maun mukaan katajanmarjoja, meiramia, mäkimeiramia, korianterinsiemeniä, voikukanlehtiä
Valmistusohje

Käytä mieluiten luomukaalia, joka on korjattu kuivalla ja aurinkoisella säällä. Suikaloi ensin yksi kaali ja levitä suikaleet 25 litran vetoisen ämpärin pohjalle. Kaali pitäisi käyttää mahdollisimman nopeasti suikaloinnin jälkeen.

Nuiji kaalisuikaleita sen verran, että niistä irtoaa mehua, ja ripota päälle 1–2 teelusikallista merisuolaa. Levitä kaalin päälle myös hieman porkkanaraastetta ja kuminoita. Jatka kerrosten tekemistä samalla tavoin: suikaloi kaalia ja laita suikaleet sitä mukaan lisukkeiden kanssa kerroksittain ämpäriin. Lisää kerroksiin myös omenaraastetta ja mausteita.

Nuiji kaalia silloin tällöin perusteellisesti. Nuijana voit käyttää myös jalkojasi, jotka olet peittänyt muovipussilla. On tärkeää, että mehua irtoaa runsaasti. Laita lopuksi ämpärin päälle paino, esimerkiksi 25 litran kokoisen ämpärin painoksi vedellä täytetty viiden litran ämpäri.

Painon täytyy olla melko raskas, jotta kaali jää painon ja oman mehunsa alle ilmattomaan tilaan. Toisaalta painon tulee olla kooltaan siksi pieni, että kaaliämpärin reunaan jää rako, josta hapattamisreaktiossa syntyvä hiilidioksidi pääsee pois.

Peitä ämpäri pyyhkeellä ja jätä muutamaksi päiväksi 18–20 asteen lämpötilaan. Siirrä sitten astia kahdeksi viikoksi noin 16 asteen lämpötilaan, minkä jälkeen hapankaali on valmista.

Arvioi resepti:
Katso myös nämä reseptit