
Nyt tekee mieli kehrätä ja nuolla viiksikarvatkin – 63-vuotias ravintola yllätti jälkiruoallaan
Ravintola Kissanviikset tekee hyvää ruokaa eikä kuulu ketjuihin.Joskus hakuammunta tuottaa helmen. Niin kävi nyt nälkäiselle Jyväskylässä, kun piti etsiä pikaisesti päivällispaikka, joka olisi auki myös sunnuntai-iltana.
Kissanviikset oli lähellä, auki ja tilaakin löytyi tyylikkäästä salista. Ahvenet olivat listalta loppu, mutta tilalla oli kuhaa. Se oli maukasta ja täyteläistä ja sai pitää ansaitun pääroolinsa juuresten ja tillisoosin seurana.
Myös Viiksen leipä oli nappivalinta: paneroitu häränleike bearnaise-kastikkeen, katkarapujen ja parsan kanssa muistutti klassista Oskarinleikettä. Erona olivat kastike sekä neljän eri hedelmän lohkot, jotka tekivät annoksesta samalla kuin jälkiruoan.
Jälkkäri piti silti tilata ja aihetta olikin: täydellisen paahtovanukkaan eli crème brûléen rapeaa pintaa koristi kekseliäästi kissan kuva.
Jos olisin kissa, olisin nuollut aterian jälkeen viiksikarvanikin ja kehrännyt ystävälliselle tarjoilijalle.
Ravintolan nimi on lähinnä arvoitus, mutta omistajat tiedetään: yksityisiä ihmisiä ja 63-vuotiaan ravintolan entisiä työntekijöitä. Sekin vielä!
Ravintola Kissanviikset, Puistokatu 3, JyväskyläArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








