Talous

Ilmastonmuutos voi tehdä riskikohteiden vakuuttamisen mahdottomaksi: "Ei pidä luulla, että aina ja ikuisesti voi vakuuttaa minkä tahansa kohteen"

Ilmastoriskien kasvaessa kaikkia kohteita ei enää vakuuteta. ”Tämä on maailmalla jo aivan yleistä”, sanoo LähiTapiolan pääjohtaja Juha Koponen.
Jaana Kankaanpää
Juha Koponen herättelee metsänomistajia huolehtimaan omaisuudestaan. ”Metsiä ei välttämättä enää tunneta. Ei ole tietoa, mitä omassa metsässä tapahtuu.”

Talvikaudella 2019–2020 Etelä-Suomen terminen talvi kesti viisi vuorokautta: talvi alkoi 25.2. ja päättyi 29.2.

Vakuutusyhtiö LähiTapiolan pääjohtajalla Juha Koposella ei ole mitään sitä vastaan, jos minimittainen talvi herättelee suomalaisia: Ilmastonmuutos on täyttä totta. Sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Varautukaa!

”Yhdestä talvesta ei toki voi vetää liikaa johtopäätöksiä”, Koponen sanoo.

Silti kehityskulku on hänen mukaansa aivan ilmeinen: sääilmiöihin liittyvät vahingot lisääntyvät.

Ilmastonmuutos voi tehdä vakuuttamisen mahdottomaksi joillakin alueilla. Vakuutusyhtiöiden matemaatikot kautta maailman arvioivat myös ilmastoriskejä vakuutusalan kannalta.

Riskien kasvaessa kaikkia kohteita ei enää vakuuteta.

”Tämä on maailmalla jo aivan yleistä”, Koponen sanoo.

Ollaanko Suomessa pian tilanteessa, että vakuutusta on turha kysellä joidenkin riskien varalta?

”Aina voi kysellä. Ei pidä kuitenkaan luulla, että aina ja ikuisesti voi vakuuttaa minkä tahansa kohteen.”

Koposen mukaan Suomessa on yleisesti vallalla uskomus, että esimerkiksi omakotitalolle saa vakuutuksen paikkaan kuin paikkaan. Näin ei ole, ei varsinkaan tulevaisuudessa.

”Suomessa vakuutusyhtiöt ovat kantaneet riskiä aika kattavasti – ainakin toistaiseksi."

"Jatkossa joidenkin riskien vakuuttaminen tulee haastavaksi", Koponen sanoo.

Heta-Linnea Kovanen

Covid-19-keväästä Koponen löytää ainakin yhden myönteisen puolen.

”Jos koronasta joku hyöty koituu, se on sen antama muistutus ennalta varautumisen merkityksestä.”

Hän vakuuttaa, että ei ole myymässä vakuutuksia.

”Ennen kaikkea muistutan varautumisesta.”

Käytännössä varautuminen tosin voi tarkoittaa vakuutusten hankkimista.

Jotakin muutakin on tehtävissä.

Koponen ottaa esimerkiksi rakentamisen.

Jo rakennuspaikan valinta on sääolojen muutokseen varautumista.

”Itse ostaisin jonkin muun kuin alavan rantatontin.”

Sitten kun talo tai kesämökki on rakennettu, sitä ei enää toiseen paikkaan saa.

”Parempi on hahmottaa riskit etukäteen kuin huomata valmiissa talossa, että tulipa rakennettua tulville alttiiseen paikkaan.”

Pitää varautua ja pitää ottaa asioita huomioon, Koponen sanoo.

”Ei ole helppoa tapaa siirtää itseltä pois riskiä, joka on ennakoitavissa.”

Jaana Kankaanpää
Toistaiseksi Suomessa on nähty ilmastosyistä johtuvia vakuutusmaksujen nousuja vain vähän, Juha Koponen sanoo. ”Olemme vasta sen kehityksen alkuvaiheessa.”

Talvisään muutokset lisäävät sekä myrskyjen että tulvien todennäköisyyttä.

LähiTapiolan näkökulmasta myrskyriski kumpuaa ennen kaikkea metsä- ja maatilavakuutuskannasta.

”Olemme Suomen suurin metsävakuuttaja”, Koponen sanoo.

Entistä lämpimämmät talvet vähentävät routaa, pehmentävät maaperää ja altistavat puut talvimyrskyille.

Lämpötilan nousu lisää sieniä ja hyönteisiä ja niiden aiheuttamien tuhojen määrää.

Koponen herättelee metsänomistajia huolehtimaan omaisuudestaan. Metsätilojen sukupolvenvaihdosten seurauksena kaupunkimetsänomistajien määrä kasvaa.

”Metsiä ei välttämättä enää tunneta. Ei ole tietoa, mitä omassa metsässä tapahtuu.”

Siinä piilee riskejä. Pienetkin korjaamattomat metsätuhot voivat uhata omaisuutta: lojumaan jääneet tuulenkaadot ovat kuin kutsukortti kirjanpainajille. Tuhohyönteiset leviävät vaurioituneista puista myös terveisiin.

Heta-Linnea Kovanen

Luonnonilmiöistä aiheutuvat vahingot kasvattavat vakuutusyhtiöiden korvausmenoja. Se taas nostaa painetta korottaa vakuutusmaksuja. Tämä pätee varsinkin metsä- ja rakennusvakuutuksiin.

”Kohteen riskiarvio vaikuttaa kasvavassa määrin vakuutusmaksuun”, Koponen muotoilee.

Toistaiseksi Suomessa on nähty vasta hyvin vähän ilmastosyistä johtuvia vakuutusmaksujen nousuja, hän sanoo.

”Olemme vasta sen kehityksen alkuvaiheessa.”

Myrskyt yleistyvät

  • Ilmastonmuutoksen myötä myrskyjä on entistä useammin ja ne ovat aiempaa voimakkaampia.
  • Metsävahinkojen riski kasvaa, koska Suomen talvisää muuttuu: lämpötila nousee ja routakerros ohenee.
  • Lämpimien talvien myötä myös hyönteistuhot lisääntyvät. Tuhohyönteiset etenevät yhä pohjoisemmaksi.
  • Hyönteisten talvehtiminen onnistuu hyvin, sillä riittävän pitkät ja riittävän kylmät pakkasjaksot käyvät harvinaisiksi.

Lue lisää

Suojelualueet auttavat vesilintuja siirtymään pohjoisemmaksi ilmastonmuutoksen jaloista

Ostoksissa vertailtava myös vastuullisuutta

"Olemme ehdoin tahdoin tuhoisia" – YK: Luonnonkatastrofien määrä liki tuplaantunut, ilmastonmuutos pääsyyllinen

Maaseudun autoilija kaipaa reiluutta