Yle: pienituloisille tulossa uusi sähköautotuki – vanhan bensa-auton romutuksesta tuhansien eurojen palkkio
Tukea maksettaisiin vähintään kymmenen vuotta vanhasta ja liikennekäytössä olevasta polttomoottoriautosta.Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee uutta sähköauton hankintatukea, jolla pienituloiset voisivat saada jopa 6 000 euroa tukea sähköauton hankintaan tai leasingiin. Tukihaun on tarkoitus käynnistyä vuoden 2027 lopulla, kertoo Yle.
Suunnitelman mukaan tukea voisi käyttää uuden sähköauton lisäksi ensimmäistä kertaa myös käytetyn sähköauton ostoon. Vaihtoehtoisesti palkkion voisi hyödyntää sähköauton 2–3 vuoden pitkäaikaisvuokraukseen eli leasing-sopimukseen.
Käytännössä hankintatuki olisi romutuspalkkio. Tukea maksettaisiin vähintään kymmenen vuotta vanhasta ja liikennekäytössä olevasta polttomoottoriautosta. Yksi henkilö voisi saada romutuspalkkion vain kerran ja yhteen ajoneuvoon.
Tukisummaa ollaan rajaamassa siten, että se voisi kattaa enintään 70 prosenttia hankittavan auton hinnasta.
Romutuspalkkio halutaan kohdistaa selkeästi pienituloisille. Tulorajaa ei ole lyöty lukkoon, mutta alustavassa suunnitelmassa tukikelpoisuuden rajana pidetään enintään 60 prosenttia mediaaniansioista.
Käytännössä tämä tarkoittaisi noin 2 200 euron kuukausituloja eli noin 25 000–26 000 euron vuosituloja.
Romutuspalkkion avulla arvioidaan hankittavan tai liisattavan yhteensä noin 22 000 täyssähköistä ajoneuvoa heinäkuuhun 2032 mennessä. Tukea on tarkoitus jakaa vuoden 2028 alusta vuoden 2031 puoliväliin saakka.
Rahaa sähköautojen hankintatukeen on varattu 28 miljoonaa euroa vuodessa. Kokonaiskustannusten arvioidaan nousevan 112 miljoonaan euroon, josta EU rahoittaisi 75 prosenttia ja Suomen valtio loput.
Suunnitelma vaatii vielä eduskunnan hyväksynnän.
Pienituloisille tulossa jättituki sähköauton ostoon – range-ahdistus voi jarruttaa valintaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







