Myös S-ryhmä perää kannattavuutta koko ruokaketjuun – "Olemme valmiita käymään keskustelua, käytännöt eivät ole kiveen hakattuja”
Sekä K- että S-ryhmä osoittavat sormella etenkin tuottajien ja teollisuuden välisiä sopimuksia. "On hyvä, että kaikki kivet käännetään”, sanoo SOK:n Arttu Laine.
”Meillä on suurimpana ruuan myyjänä varmasti suurin intressi siihen, että ruokaketju toimii hyvin”, sanoo S-ryhmä. Kuva: Petteri KivimäkiMyös S-ryhmä on valmis keskustelemaan ruokaketjun reiluudesta ja eri osien kannattavuudesta.
MT kertoi keskiviikkona (8.12.) Keskon valmiudesta valikoimajaksojen ja hintojen muutoksiin, jos hyöty menee tuottajalle.
SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine sanoo S-ryhmän tunnistavan maataloustuottajien haasteet ja yleisen taloustilanteen, jonka päällä leijuvat muun muassa isot inflaatiopaineet.
”Olemme täysin valmiita käymään keskustelua muun muassa valikoimajaksoista tai muista kaupankäyntitavoista ja käytännöistä, joiden muuttaminen voisi parantaa tilannetta. Nämä eivät ole kiveen hakattuja.”
Lannoitteiden, rehun ja muiden kustannusten nousu välittyy kaupalle pääosin teollisuuden kanssa käytävien neuvottelujen kautta, Laine sanoo.
”Pitkällä jänteellä koko elintarvikeketjun pitää olla toimintakykyinen ja kannattava. Käymme parhaillaan teollisuuden kanssa neuvotteluja ja kustannusnousupaineet näkyvät varmasti myös neuvotteluissa. Toivomme, että ne näkyvät tuottajillekin päin, vaikka keinomme vaikuttaa suoraan ovat rajalliset.”
Yksittäiset kauppiaat ovat kertoneet julkisuudessa, että sopimushintoihin on tulossa ensi vuodelle nousuja.
Pellervon taloustutkimus kertoi viime viikolla, että ruuan hinta on noussut Suomessa tänä vuonna muuta Eurooppaa hitaammin – syynä teollisuuden ja kaupan väliset pitkät sopimukset.
Laineen mukaan S-ryhmän sopimukset ovat muutamien kuukausien mittaisia, vihanneksissa vain viikkojen. Toisaalta palautteiden pohjalta on aikaistettu esimerkiksi satokauden 2022 varastojuuresten ja perunoiden tarjouspyyntöjä. Tuotteiden myynti ulottuu lokakuusta 2022 kesään 2023.
Tarjoaja voi tarjota tuotetta koko myyntijaksolle tai osaan siitä ja yhdellä tai useammalla hinnalla. Kun kauden tuotanto on varmistunut, keskusteluja voidaan käydä uudelleen.
Kalenteri on verkossa ja sieltä näkyy, että vielä tänä vuonna odotetaan tarjouksia tuoreista lihavalmisteista ja kananmunista touko–elokuulle ja maaliskuussa vuoden 2022 joulukinkuista.
K-ryhmän tapaan myös S-ryhmä ostaa eniten teollisuudelta ja vain alle viisi prosenttia suoraan tuottajilta. S-ryhmän markkinaosuus ruokakaupasta on 46 prosenttia ja myynnin arvo 8,2 miljardia euroa, K-ryhmän vastaavasti 37 prosenttia ja viisi miljardia.
”Ja kun tavoitteemme on myydä siitä 80 prosenttia kotimaista ruokaa, meillä on suurimpana ruuan myyjänä myös varmasti suurin intressi siihen, että ruokaketju toimii tosi hyvin, myös vaikeissa tilanteissa”, Laine vakuuttaa.
Ruokaketju tutkii eri lenkkiensä sopimuksia ja kannattavuutta elintarvikemarkkinavaltuutettu Olli Wikbergin johdolla.
Mukana ovat maatalous, teollisuus ja kauppa. Maatalousministeri Jari Leppä (kesk.) on uhannut panna asiat kuntoon lainsäädännöllä, jos ei ketjun keskustelu etene.
K-ryhmän tapaan myös Laine painottaa tuottajien ja teollisuuden välisten neuvottelujen sopimuksia.
”Isoin ratkaisun paikka on tuottajan ja teollisuuden välissä. En mielelläni lähde neuvomaan, enkä tunne niitä sopimuksia, mutta on hyvä, että kaikki kivet käännetään ja että valtuutettu on aktiivinen. Samalla on hyvä ymmärtää, että hän toimii lain määrittelemissä rajoissa.”
Vaikka keskustelu on jatkunut vuosia, Laine ei halua panna ruokaketjua pakolla kuntoon.
”Laki on hidas, jäykkä ja vaikea tehdä niin, että se eläisi ajassa ja toimisi kaikissa tuoteryhmissä. En ole varma, olisiko se äärimmäisenä keinona hyvä asia suomalaisen ruokaketjun kilpailukyvyn kannalta.”
Keskolla on Tuottajalle kiitos -kampanja, ja S:llä omansa: kotimaisen ruuan myyntitavoite, kalan, satokausituotteiden ja alkuperämerkintöjen nostaminen, Suomalainen menestysresepti ja sovelluksia, joista näkee omien ostojensa kotimaisuutta.
”Tuottajavalmennuksissa ProAgrian kanssa olemme yrittäneet kuunnella tuottajia ja jakaa heidän toivomaansa tietoa muun muassa ruokakaupan trendeistä. Yhtä ratkaisua ei ole, muuten asia olisi jo ratkaistu.”
Lue myös:
Kesko on valmis ruokaketjun sopimusmuutoksiin, kunhan hyöty menee tuottajalle
Elintarviketeollisuuden Käkelä: Maatalouden kannattavuuskriisiin saatava nopeasti korjausliike
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
