Ulkomaat

Washington Post: Presidentti Trumpin kampanja luopui merkittävästä osasta Pennsylvanian vaalituloksen haastaneesta oikeusjutusta

Istuva presidentti Donald Trump ei ole myöntänyt vaalitappiotaan, ja hän on esittänyt toistuvasti väitteitä vaalien vilpillisyydestä.
Trumpin kampanja on jättänyt Pennsylvaniaa koskevasta kanteesta pois syytekohdat siitä, että vaaliviranomaiset olisivat rajoittaneet mahdollisuutta seurata ääntenlaskentaa. LEHTIKUVA / AFP

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin kampanja on luopunut merkittävistä syytekohdista oikeusjutussa, jolla pyritään haastamaan Pennsylvanian osavaltion vaalitulos, kertoo Washington Post.

Kanteesta on nyt jätetty pois syytekohdat siitä, että vaaliviranomaiset olisivat loukanneet Trumpin kampanjan perustuslaillisia oikeuksia rajoittamalla heidän tarkkailijoidensa mahdollisuutta seurata ääntenlaskentaa. Trump ja hänen asianajajansa Rudy Giuliani ovat toistuvasti esittäneet, että yli 600 000 ääntä Philadelphiassa ja Pittsburghissa tulisi tästä syystä hylätä.

Trumpin asianajajat jättivät sunnuntaina muokatun version kanteesta. Supistettu oikeusjuttu keskittyy nyt syytteisiin, joiden mukaan republikaanit joutuivat laittomasti alakynteen, koska joissain demokraattivoittoisissa piirikunnissa äänestäjien annettiin korjata postiäänissä tapahtuneita virheitä. Piirikuntien mukaan tämä vaikutti vain pieneen määrään ääniä.

Demokraattipuoluetta oikeusjutussa edustavan asianajajan Cliff Levinen mukaan muokattu kanne koskee vain "kourallista" ääniä, joilla ei ole vaikutusta vaalien lopputulokseen.

Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi on nousemassa tammikuussa demokraattien Joe Biden. Yhdysvaltalaismedioiden ennusteiden mukaan vaalien lopullinen tulos olisi 306 valitsijamiestä Bidenille ja 232 Trumpille.

Istuva presidentti Trump ei ole myöntänyt vaalitappiotaan, ja hän on esittänyt toistuvasti väitteitä vaalien vilpillisyydestä. Yhdysvaltain liittovaltion ja osavaltion vaaliviranomaisten mukaan vaaleissa ei ole kuitenkaan ilmennyt minkäänlaisia todisteita vaalivilpistä.

Trumpin kampanja on ryhtynyt oikeustoimiin useissa osavaltioissa, mutta ei toistaiseksi ole onnistunut haastamaan vaalitulosta.

Lue lisää

Biden nimitti viestintähenkilöstönsä – kaikki ovat naisia

Joe Biden: Donald Trumpin hallinto ei ole ollut vastahakoinen vallanvaihdon aloittamisessa – Trump ja Biden eivät ole vieläkään puhuneet

Biden aloitti ministerivalintojensa julkistamisen eilen – kaikki ehdokkaat ovat toimineet Obaman hallinnossa

Trump valmis aloittamaan vallanvaihtoprosessin, mutta ei myönnä vaalitappiotaan – Biden: "Elintärkeä askel sujuvan vallansiirron kannalta"