Kommentti Taioilla olisi yhä käyttöä
Niin oudoilta kun pakanalliset uskomukset välillä kuulostavatkin, on niissä ymmärrettävä tavoite.
Sairaudet ja sato ovat olleet ihmisen tahdon ulottumattomissa.
Myös arvaamaton lempi on ollut hyvä taikojen kohde.
Taikojasta tuli oman onnensa seppä: hallitsematon ilmiö saatiin ainakin näennäisesti haltuun.
Sorkkavaivoja ei enää tarvitse loitsia pois, eikä lehmiäkään tarvitse metsästä etsiä kuin silloin tällöin.
Vaan kyllä taikauskolla on vielä käyttöä.
Niillä saataisiin haltuun se, mikä globalisaation ja kehityksen myötä on menetetty. Ja olisi taioista hyötyä parisuhteessakin.
”Ken vie seitsemän viherryttämistukikelpoista kasvia tyynyn alle juhannuksena, saa seuraavan satokauden tukihakemukset kerralla oikein.”
”Jos jaakonpäivänä kietoo USB-kaapelista ämmänsolmun povitaskuunsa, ei saa ylimääräisiä ohjelmistopäivityksiä tahi nettikatkoja koko vuonna.”
”Niin monta reikää kun naakka on tehnyt perttuna pyöröpaalin suojamuoviin, on tiedossa lemmekkäitä hetkiä puolison kanssa jouluun mennessä.”
”Siinä talossa, jonka vanhemmat ensiksi laskiaisaamuna alusvaatteissaan ennättävät mäkeä laskemaan, tulevat teinit koko vuoden ajoissa kotiin.”
”Tulevan heilansa voi taikoa selville laittamalla juhannusyönä kuvan takamuksestaan Facebookkiin. Kymmenes tykkääjä onkin tuleva mies.”
”Jos keväällä hieho karatessaan laitumelta kaataa emännän, ei laske maidon hinta koko kesänä.”
”Joka kuulee käen kukkuvan eskonpäivänä, saa mätäkuussa tukitarkastajat pelloilleen.”
”Jos jouluaamuna kaataa kupillisen puuroa viljakierukkaan, kertoo tonttu milloin vehnän hinta on korkeimmillaan.”
Eiväthän taiat välttämättä toimi, mutta kannattaako riskeerata?
Tuulikki Viilo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
