Juurikäävänuhka kasvaa
Juurikääpä hyötyy ilmastonmuutoksesta. Leutoina ja lyhyinä talvina sienelle jää enemmän aikaa levitä ja kasvattaa rihmastojaan.
Jo nyt juurikääpä pilaa vanhoja kuusia noin 40 miljoonan euron arvosta vuosittain.
Myös männyillä tuhot ovat miljoonia vuosittain juurikäävän aiheuttaman tyvitervastaudin vuoksi.
Männynjuurikääpä lahottaa myös sekapuina kasvavia kuusia, lehtikuusia ja jopa koivuja.
Juurikäävän leviämisen estämisessä on tärkeätä huolehtia kattavasta torjunta-aineen käytöstä kesähakkuissa koko maassa, pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.
Jos kantokäsittely jää tekemättä, metsikön tuottavuus voi alentua vuosikymmeniksi, kerrotaan Metsätieteen aikakauskirjassa.
Sivu 10
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
