
Sähkönsiirron hinnassa nostopainetta
Pohjois-Karjalassa sähkönsiirtoa varmistellaan perkaamalla linjojen läheistä puustoa.
Lumi pöllysi kun Konejelppi Ky:n Marko Andersson kaatoi keskijännitelinjan reunametsää Joensuussa torstaina. Kuva: Lari Lievonen
Kaapeleita ei enää Pohjois-Karjalassa vedetä maahan enää tähän aikaan vuodesta, mutta kytkentätöitä tehdään vielä. Sähköverkostoasentajat Pekka Kankkunen ja Ville Rissanen kytkivät kaapeleita torstaina Liperin Ylämyllyssä. Kuva: Lari Lievonen
PKS Sähkönsiirron keskijännitelinjan vierimetsää hakattiin keskiviikkona Joensuun Pyhäselässä Osmo Voutilaisen metsässä. Konejelpin moton ohjaamosta hyppäsi alas koneyrittäjä Marko Andersson. Kuva: Lari LievonenEnergiavirasto nostaa vuodenvaihteessa verkkoyhtiölle sallittua sähkönsiirtomaksujen tuottoprosenttia aiemmasta kolmesta viiteen.
"Se on askel oikeaan suuntaan. Tuottoprosentti on ollut pitkään liian pieni", toteaa pohjoiskarjalaisen sähköverkkoyhtiön PKS Sähkönsiirto Oy:n toimitusjohtaja Arto Gylén.
Yhtiö investoi sähkönsiirron varmistamiseen 30 miljoonaa euroa vuodessa.
"30 miljoonan investoinnit ovat erittäin isot, kun ottaa huomioon, että siirtomaksutulot ovat alle 50 miljoonaa euroa vuodessa", Gylén vertaa.
Vielä ensi vuoden alussa yhtiö ei kuitenkaan aio nostaa siirtohintoja niin kuin monet yhtiöt ovat suunnitelleet. Nostotarvetta kuitenkin on.
"Olemme viimeksi korottaneet siirtohintoja vuoden 2013 alussa. Nyt hintoja pitää nostaa 3–4 vuoden aikana 15 prosenttia eli 3–4 prosenttia vuodessa vuosikymmenen loppuun", Gylén sanoo.
PKS Sähkönsiirrolla on verkkoa 20 000 kilometriä.
Gylénin mukaan PKS Sähkönsiirto painottaa lähivuosina taajamien kaapelointia, mutta parantaa toimitusvarmuutta myös maaseudulla.
20 kilovoltin keskijännitelinjojen vierimetsiä joko harvennetaan tai linjan vierestä hakataan kaistale avoimeksi. Harvaan asutuilla alueilla siirretään myös ilmajohtolinjoja tien varteen.
Kustannustehokkaat hakkuut
Kaistalehakkuut ovat Gylénin mukaan osoittautuneet erittäin kustannustehokkaaksi tavaksi parantaa toimitusvarmuutta. Parin vuoden aikana linjoja hakataan auki yli tuhannen kilometrin pituudelta.
Hakkuut ovat sujuneet mallikkaasti. Sähköfirman yhteistyökumppani on pääasiassa Pohjois-Karjalan metsänhoitoyhdistys, joka hoitaa hakkuut ja yhteydet metsänomistajien, puunostajien ja koneyritysten kanssa.
Lisähoukutin metsänomistajille on bonus, jonka PKS Sähkönsiirto maksaa hakatulle puulle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

